Tutkimusta nuorten mediankäytöstä ja verkkojournalismin bisnesmalleista

Tampereen yliopistolta on taas valmistunut media-aiheista tutkimusta, johon voi joskus paremmalla ajalla (joopa joo) syventyä. Ensin nuorten mediankäyttö, olennaiset tiedotteesta:

Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen tutkimuksessa selvitettiin niin sanotun nettisukupolven mediankäyttöä ja lukemistapoja.Tutkimukseen osallistuneet opiskelijat elävät median keskellä ja käyttävät monipuolisesti eri välineitä opinnoissaan ja vapaa-ajallaan. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että internet on selkeästi nuorten aikuisten tärkein media. Noin puolelle tutkimuksen kyselyyn vastanneista tuli kotiin sanomalehti.

Painetun sanan rinnalla opiskelijat kuitenkin lukevat myös runsaasti verkkotekstejä, kuten verkkouutisia, blogeja ja keskustelufoorumeita. Nuorten aikuisten verkkolukemista määrittää henkilökohtainen verkonlukurutiini, johon kuuluu tuttujen sivustojen tarkistaminen useitakin kertoja päivässä.

Tutkimuksen mukaan opiskelijoiden mediankäyttö on usein monen eri välineen simultaanikäyttöä, jossa useita välineitä on avoinna samanaikaisesti. Tutkitut nuoret aikuiset olivat keskimääräistä aktiivisempia oman verkkosisällön tuottajia. Vastaajista 38 prosenttia kertoi kirjoittavansa opiskeluun liittymättömiä tekstejä ja jopa 20 prosenttia oli joskus kirjoittanut verkkoon blogia. Tutkimus: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8961-7.

Pikasilmäilyllä kiinnostava yksityiskohta oli se, että vain harva vastaaja oli saanut uusia kavereita netistä. Sitä selitetään vastaajien iällä, koska varsinkaan yliopistoikäiset vastaajat eivät enää tutustuneet uusiin ihmisiin verkossa. Itse mietin, josko yksi syy voisi olla Facebook, joka ei ehkä edistä uusien tuttavuuksien syntymistä, vaan enemmän yhteydenpitoa jo ennestään tuttuihin. Joskin ehkä jotkut ryhmät voivat toimia myös verkostoitumisvälineinä. Vastaajat näyttävät olleen samoilla linjoilla:
Facebookin voi teemahaastattelujen perusteella nähdä yhteisön sijasta pikemminkin viestinnän välineenä. Sitä käytettiin esimerkiksi yhteydenpitoon, jutteluun, sosiaalisten suhteiden vahvistamiseen ja tiedonvälitykseen muualta tuttujen ihmisten kanssa. Tässä Facebook eroaa ratkaisevasti esimerkiksi toisilleen entuudestaan tuntemattomien ihmisten jonkin aihepiirin ympärille keskittyvistä keskustelufoorumeista.

Vastaajat kokivat myös, että Facebookissa halutaan antaa tietynlainen kuva itsestä, ja ollaan siksi varovaisia. “Moni haastatelluista käytti tiedon kontrolloinnin välineenä mieluummin passiivisuutta.”

Kaksi muuta tutkimusta:

Tablettijournalismi http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8938-9 ,

Verkkojournalismin liiketoimintamallit. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8967-9. tiedote

Journalistisen sisällön tekemiseen keskittyneet yritykset saavat liikevaihtonsa yleisimmin mainonnasta kun taas erilaisia palveluita tarjoavat yritykset saavat tulonsa muun muassa suurilta mediataloilta, joille ne myyvät esimerkiksi jutun aiheita, juttuja, teknologiaa tai koulutusta.

Verkkojournalismi merkitsee muutosta journalistisessa työnkuvassa – juttujen tekemisen lisäksi pitää hallita myös liiketoimintaa. Verkossa toimivat globaalit toimijat kuten Google ja Facebook kiristävät kilpailua mainosrahoista.

– Huolestuttavaa on, että huonosti palkatut pätkätyöt näyttävät yleistyvän verkkojournalismissakin, sanoo Esa Sirkkunen.

Kävin viime syksynä saman tutkimushankkeen tilaisuudessa, jossa yrityksen toiminnasta oli kertomassa mm. Uuden Suomen Markku Huusko ja Rantapallo.fi:n Riikka Krenn. Raakamuistiinpanot voi lukea täältä.

Tämän blogiheräämisen tarjosi Posterous, joka lähetti päivityksen vahingossa tänne. Olen yrittänyt keksiä kätevää tapaa laittaa ylös näitä tutkimuksia yms. Deliciousin ohelle, toistaiseksi huonolla menestyksellä.

Advertisements

Tiedotusopin pääsykoe edessä? Vostokin valmennuspäivä auttaa

Uhosin taannoin valjastaa blogini Vostokin valmennuspäivän mainostamiseen. Nyt valjastan, ja tämä merkintä onkin suunnattu lähinnä niille, jotka havittelevat opiskelupaikkaa Tampereen yliopiston median, viestinnän ja teatterin yksiköstä, tiedotusopin oppiaineesta ja pohtivat osallistumista em. valmennuspäivään.

Minä en valmennuspäivään ole osallistunut enkä ole siellä ollut opettamassakaan, joten päivästä sai kertoa enemmän asiantuntija: Vostok ry:n puheenjohtaja Anu Kerttula osallistui valmennuspäivään keväällä 2009 hakijana ja viime keväänä valmennuspäivän järjestäjänä. Juttelin päivästä Anun kanssa löyhässä kysymys-vastaus-muodossa.

Tiedotusopin pääsykokeeseen on perinteisesti luettu nämä kaksi kirjaa:
Risto Kunelius: Viestinnän vallassa. Johdatusta joukkoviestinnän kysymyksiin, WSOY 2003
Janne Seppänen: Katseen voima. Kohti visuaalista lukutaitoa. Vastapaino 2001.

Hakijoita tiedotusoppiin on viime vuosina ollut noin tuhat, kun aloituspaikkoja on 39. Sisäänotettavien määrä heittelee hieman sen mukaan, kuinka moni voi ottaa paikan vastaan. Samalla pääsykokeella voi hakea myös Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan journalistiikkaa.

Mitä hyötyä valmennuspäivästä on?

Anu: Kaikki opettajat ovat alan opiskelijoita jotka ovat läpäisseet seulan, joten opetus on kovatasoista. Lisäksi valmennuspäivässä jaettiin tiivistelmä molemmista kirjoista ja tiivistelmässä oli muitakin vinkkejä kuten vanhoja pääsykoetehtäviä ja kielenhuollon ohjeita.

Mitä valmennuspäivässä tehdään?

Anu: Ensiksi käydään molemmat pääsykoekirjat läpi ja sen jälkeen jakaannutaan pienryhmiin. Niissä käsitellään kysymyksiä joilla yritetään simuloida pääsykoetta. Pienryhmätyöskentelyn jälkeen kokoonnutaan taas yhteen ja käydään kaikkien pienryhmien työstämät kysymykset läpi. Eli matkitaan pääsykoetilannetta parhaamme mukaan. Myös oikeinkirjoitusoppia ja lukutekniikkaa käydään läpi.

Timo-Pekka: Valmennuspäivästä on hyötyä, se on silti vain yksi päivä. Yritän siis sanoa, ettei pelkällä valmennuspäivässä käymisellä kukaan sisään pääsee, vaan lukea saa aika paljon muutenkin.

Anu: Se antaa kuitenkin lisämotivaatiota kun näkee muita, jotka lukevat samaan pääsykokeeseen. Valmennuspäivä oli lähinnä alku omalle luku-urakalle, mutta hyvä pohja.

Miten paljon valintakokeeseen pitää lukea?

Timo-Pekka: Määrällä ei musta ole erityisen suurta merkitystä, vaan sillä että hallitsee asioiden suuremmat linjat ja viestintäalan toiminta- ja bisneslogiikan.

Anu: Nyrkkisääntönä pitäisin sitä, että nuo kaksi pääsykoekirjaa ovat työvälineitä pääsykokeeseen vastaamisessa. Pääsykoe on kuitenkin kirjojen soveltamista, jossa pitää pystyä hallitsemaan kokonaisuuksia ja ymmärtää asioiden välisiä yhtäläisyyksiä.

Timo-Pekka: Hyötyä on siitäkin, jos seuraa media-alaa muutenkin laajasti, koska kysymykset ovat aika usein jostain media-alan ajankohtaisista asioista. Vaikkapa media-alaa käsitteleviä blogeja.

Anu: Hyvä niksi on soveltaa kirjoista oppimaansa lähes kaikkeen median kuluttamiseensa.

Pitääkö tiedotusoppiin päästäkseen olla viiden (tai nykyisin useammankin) ällän ylioppilas?

Anu: Ei todellakaan, riittää että on kieli hallussa. Itselläni on puhdas rivi ämmiä yo-todistuksessa.

Timo-Pekka: Ei, mullakaan ei ole yhtään ällää, äidinkielestä kirjoitin E:n. Suoritin lukion aikoinaan kaksoistutkintona ja valmistuin ammattiopistosta kartoittajaksi lukion ohella.

Anu: Toki hyvin kirjoittaneilla on helpompaa jos äidinkieli on paremmin hallussa, eikä tarvitse keskittyä sen opiskeluun muun lukemisen ohessa.

Mitä kautta tiedotusoppiin päädytään?

Timo-Pekka: Enemmistö tiedotusopin opiskelijoista on tainnut pitää välivuoden tai useampiakin, eli lukiosta ei tulla kovin paljoa suoraan. Osa toki tulee.

Anu: Tätä ennen olen opiskellut datanomiksi ja ollut töissä Makuunissa. Ikähaarukka on meillä erittäin laaja, meidän vuosikurssilla opiskelijoiden ikä vaihteli (viime vuonna) kai 18-vuotiaasta yli nelikymppiseen.

Timo-Pekka: Musta on ollut hyvä, että hakijoita tulee erilaisista taustoista, eivätkä kaikki tule suoraan lukiosta, viisi ällää kirjoitettuaan.

Anu: Hieman harmi, ettei lukio-opiskelijoille anneta sallittua lomaa kymmenen vuoden koulutuksen jälkeen.

Onko valmennuspäivän järjestäjillä hyvä motivaatio?

Anu: Kukaan järjestäjistä ei saa palkkaa. Minulle on tärkeää että saa apua ilman paksua lompakkoa.  Valmennuspäivä ei ole meille kurssi vaan täysin vapaaehtoista. Ja on ihanaa tavata potentiaalisia tulevia opiskelijoita.

Timo-Pekka: Ja oman ainejärjestön valmennuspäivään osallistumisesta on tietysti se hyvä puoli, että jos ja kun päivä tuottaa jonkin verran järjestävälle taholle, voit itse saada jotain hyötyä rahoista jos saat pääset opiskelemaan.

Anu: Vostok ei kuitenkaan ole yritys vaan voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tehtävänä on ajaa tiedotusopin opiskelijoiden asiaa.

Mitä haluaisit sanoa hakijalle?

Anu: Pääsykoe on vähän kuten työhaastattelu, siinä sovitetaan palasia kohdilleen. Jos paikka ei aukene, älä luovuta vaan hae uudestaan. Vuoden aikana voi tehdä vaikka mitä hauskaa. Yksi kevät on sen verran lyhyt aika, että sen voi hyvin käyttää lukemiseen.

Timo-Pekka: Se hyvä puoli tässä tosiaan on, että paikkaa voi hakea uudestaankin. (Tosin ensi vuoden keväänä kirjat voivat olla toiset, ja hakupaikkakin erilainen). Tosin olen vähän eri mieltä tästä yhden kevään kokonaan lukemiseen uhraamisesta, kun en lukenut ollenkaan esimerkiksi kirjastossa.

Oma lukutekniikkani oli usein se, että nousin kirjojen kanssa sattumanvaraiseen kulkuneuvoon kuten bussiin tai ratikkaan, matkustin jonnekin uuteen paikkaan ja luin matkalla. Kotona ei kuitenkaan voi keskittyä koska internet ja siivoaminen houkuttavat liikaa. Lukutekniikalla ei toisin sanoen musta ole muuten merkitystä, kunhan löytää sellaisen joka itselle sopii ja jossa saa jotain aikaiseksi.

Anu: Tuohan kuulostaa siistiltä. Itse kävin töissä, toisessa koulussa ja luin. Kunhan muistaa, ettei kirja aukene itsestään.

***

Lisätietoja valmennuspäivästä.

Paperilehden tekemisen sudenkuopat

Railroad tracks, Pasila, Helsinki Toimitan tällä viikolla tiedotusopin opiskelijoiden viikkolehteä Utainta. Olen aiemminkin kirjoittanut joitain lehtijuttuja, mutta tässä parin päivän aikana on ainakin saanut kunnolla tutustua niihin ongelmiin, mitä varsinkin paperisen lehden tekemisessä tulee vastaan.

Pahin hankaluus toimittajalle näyttää olevan se, etteivät jutun kannalta oleelliset ihmiset vastaa puhelimeen. Muistelen Tuomon joskus manailleen samaa asiaa. Vaikka on kirjoittanut pari sivullista kysymyksiä, eivät ne paljoa lämmitä kun niitä ei pääse edes esittämään. Tässä vaiheessa ei auta kuin vaihtaa lähestymistapa toiseen. Toki tässäkin on puolensa:  jutun valmistuttua ehkä huomaakin, että alkuperäinen näkökulma ei ollutkaan se paras.

Toinen vaikeus on se, että usein joutuu olevaan epämiellyttävän hankala ihminen. Kun paperinen lehti pitää tietyllä hetkellä saada valmiiksi, on haastattelujen tekemisen ja kuvien ottamisen aikataulut pakko sulloa jotenkin niin, että kaikki tulee tehtyä tiettyyn ajankohtaan mennessä. Kun itse on tottunut ajattelemaan asiat nettinäkökulmasta siten, että riittää kun juttu saadaan julki sopivana ajankohtana, nyt juttu pitäisi saada kasattua jo huomattavasti ennen varsinaista julkaisuaikaa eikä joustovaraa ole, varsinkaan tällaisessa vuoroviikoin tehtävässä julkaisussa.

Paperilehden ongelma on myös tilanpuute. Tosin tälläkin ongelmalla on puolensa: kun juttua on pakko lyhentää puoleen, keskittyy silloin usein olennaisempiin asioihin. Se on kuitenkin nettiin verrattuna ongelma, että olennaisuus määräytyy teknisen tilaseikan perusteella eikä asian olennaisuuden kautta. Netissä on epäilemättä suuri kiusaus työntää julki koko juttunsa, ettei vaivalla kirjoitettua tekstiä menisi hukkaan.

Sen olen oppinut, että aina kannattaisi varautua ongelmiin ja tehdä varasuunnitelmia jo ennakkoon. Kannattaa jakaa yhteystietojaan auliisti ja ottaa yhteyttä samasta aiheesta muihinkin kuin yhteen tahoon, varsinkin jos sellaisia tietää.

Tällaiset yksityiskohdat varmaan kuulostavat pitkään toimittajan töitä tehneestä itsestäänselvyyksiltä. Olen syksyn aikana yrittänyt oppia katsomaan itsestäänselvyyksiä uudella tavalla, lähinnä siksi, että monet omasta mielestäni tavalliset asiat ovat osoittautuneet muille uusiksi ja vieraiksi. Varsinkin nettiasiat.

Journalismi ja sisällön valtava ylitarjonta

Savonlinna
Savonlinnaa.

Kuuntelin päivällä  YLE Uutisten päätoimittajan Atte Jääskeläisen luentoa tiedotusopin laitoksella. Jääskeläinen oli kutsuttu puhumaan otsikolla “YLE ja journalismi: Mitä jää jäljelle kun mediasota on ohi?” Toisin sanoen: millaiseksi muodostuu YLEn journalistinen tehtävä sen jälkeen, kun nykyisestä YLEn roolista kiistelystä on päästy ohi. Kirjoitin luennolta muistiinpanot Qaikuun.

Yksi YLE-kiistelyyn liittyvä asia onkin jäänyt aiemmin itseltäni näkemättä: YLEn kanssa ovat vastakkain nimenomaan sanomalehdet. Kaupallisen television puolella ei ole YLE-keskusteluun paljoakaan osallistuttu. Jääskeläisen mukaan YLE ja kaupalliset tv-kanavat solmivat jonkinlaisen rauhan viime vuosikymmenen alussa, eikä omista tonteista sen jälkeen ole tarvinnut suuremmin riidellä.

Jääskeläinen ei ennustanut kaupallisesti rahoitetulle journalismille kovinkaan ruusuista tulevaisuutta. Mainostaja kun tavoittaa haluamansa yleisön entistä useammin myös ilman journalismia. Verkkomainonnasta puolestaan valtaosa on sellaista, jossa raha menee muualle kuin journalistisille palveluille. Hakusanamainonta vie verkkomainonnan markkinasta 20-30 prosenttia, noin 20 % menee erilaisille luokiteltujen ilmoitusten palveluille, kuten Sanoman Oikotielle tai Alman Etuovelle, joilla tuskin journalismia rahoitetaan vaikka ne mediayhtiöiden osia ovatkin. Muun verkkomainonnan jälkeen journalistisille julkaisuille jää vain 20-30 prosenttia.

Jääskeläinen nosti esille sisällön määrän valtavan kasvun viime vuosina. Niukkuudesta on siirrytty aivan valtavaan yltäkylläisyyteen. Vilkaisin tätä varten Ampparit.comin uutisotsikoita, ja niitä on viimeisen 24 tunnin ajalta noin 1600 kappaletta. Uutta, suomenkielistä journalistista aineistoa julkaistaan siis vähintään joka toinen minuutti, kellon ympäri, ja tässä on vasta netissä oleva tarjonta. Jos haluaa lukea päivän kaikki uutiset, siihen menee todella koko päivä.

Sisällön määrän valtava kasvu ei ole journalismin yksinoikeus, vaan sama on tapahtunut myös mm. blogeissa. Kun vajaat viisi vuotta sitten aloin tutustua blogeihin, ehti illan aikana luultavasti lukea kaikki saman päivän suomenkieliset blogimerkinnät, joita Blogilistalle oli ilmestynyt. Nyt yhden illan aikana tuskin ehtisi lukea edes kaikkia suomenkielisten muotiblogien merkintöjä samalta päivältä. Saman voin todeta itsekin: harvassa ovat viimeisen vuoden aikana olleet ne päivät, jolloin Google Readerissani olisi ollut alle 1000 lukematonta otsikkoa.

Sisällön määrässä perinteinen media käy muuten terhakkaa viivytystaistelua. Kun julkaistaan omassa verkkopalvelussa entistä enemmän juttuja ja vältetään ulospäin linkittämistä, saadaan lukija pysymään omilla sivuilla kauemmin. Valtavasta juttujen määrästä löytyy useimmille jotain kiinnostavaa, ja näin lukija ei ehkä ehdi eikä jaksa perehtyä saman aiheen tarjontaan vaikka sosiaalisen median puolella.

Luennon perusteella voisi joku sanoa, että eipä kovin hyvältä näytä journalismin tulevaisuus. Mainostulot vähenevät, yleisö kaikkoaa kun tarjontaa on aina vain enemmän. Toisaalta Jääskeläisenkin mukaan tulevaisuudessakin ainutlaatuinen sisältö vetoaa ja löytää yleisönsä. Tulevaisuudessa media-alalla selviävät ne, jotka pystyvät kasvamaan omalla alueellaan johtavaan asemaan.

Minusta tämä ei näytä kovinkaan pahalta, ehkä jopa päinvastoin. Netissä kaivataan edelleen ja entistäkin enemmän ihmisiä seulomaan olennaista ja tuottamaan spesiaalia tietoa. Netin osuus ajankäytöstä ja verkkomainonnasta kasvaa, ja uusia mahdollisuuksia syntyy. Tiedotusopin opiskelusta on ehkä, harmillista kyllä, sanottava, että se opettaa enemmän elämään vanhassa maailmassa. Eli siinä, jossa toimittajan tehtävänä on kirjoittaa joka päivä joku uutishenkinen, kiva juttu sanomalehteen. Ja toki täytyy osata myös editoida jutusta nettin sopiva versio.