Vähemmän parhaat verkkosivut

Tänään on ollut varsin verkkovilkas päivä. Joukko bloggaajia pääsi ihmettelemään lakitoimiston lähettämää uhkauskirjettä, jossa vaaditaan poistamaan Suomen parhaat verkkosivut -kilpailua arvostelevat kirjoitukset. Harmittaa suorastaan, etten ole itse koskaan vaivautunut kirjoittamaan tuosta kilpailusta, tänään tuollainen vanha kirjoitus olisi tainnut tuoda runsaasti uusia kävijöitä.

Esimerkiksi Erkan blogissa on jo linkitetty laajasti asianosaisiin, joten en ala tähän koko linkkilistaa lisäämään. Kirjoitin parhaista verkkosivuista jo iltapäivällä Aamulehden Nettikampaan, ja sielläkin on linkit asiaa iltapäivällä käsitelleisiin blogeihin.

MikroPC avasi uutisellaan taustoja haastattelemalla verkkosivukilpailun järjestäneen Novatrottersin toimitusjohtajaa. Tämä kertoo, että yritys on jättänyt joukon rikosilmoituksia joiden taustalla on liiketoiminnan haittaaminen. Novatrotters uskoo vievänsä jutut käräjille, jos kirjoituksia ei saada muuten poistettua.

Toimitusjohtaja Soile Haanpää kommentoi jutussa, ettei Novatrotters tee mitään pahaa, vaan on normaali yritys eikä mitään huijausta. Ja sikälihän hän on oikeassa, että ei tuollaisen “kilpailun” järjestämiseen taida mitään lakiestettäkään olla. Tosin eipä ole kilpailun kritisoimiseenkaan.

Tällainen töpeksiminen pistää miettimään, onko kohu jostain syystä voitu järjestää tarkoituksella? Toisaalta itse kohu on jäänyt toistaiseksi vielä hieman laimeaksi, koska bloggaajien käräjillä uhkailu ei lyönyt itseään läpi kuin muutamassa verkkomediassa blogien lisäksi.

****

Kirjoitin muuten aamupäivällä jo mainittuun Nettikampaan Pohjanmaan sikatilakeissistä. Tässä tapauksessa blogimerkintä aloitti huhut, joiden mukaan läänineläinlääkärit tekisivät tilojen tarkastuksia Animalian nimissä.

*****

Paikkaan huomenna tämän blogin hiljaisuutta tekemällä ensimmäisen blogihaastatteluni! Tai ainakin muistaakseni se olisi tämän blogin ensimmäinen. No joka tapauksessa, keskustelen huomenna tiedotusopin ja media-alan opiskelusta tiedotusopin ainejärjestön Vostokin puheenjohtajan Anu Kerttulan kanssa. Itse olen ollut nyt muutaman viikon samaisen Vostokin viestintävastaava, joten ainakin periaatteessa meillä on kompetenssia keskustella tiedotusopin asioista.

Höpisemme luultavasti kahden blogimerkinnän edestä: toisessa aion törkeästi käyttää tätä blogia Vostokin valmennuspäivän mainostamiseen ja päivästä keskusteluun, toisen merkinnän säästämme enemmän opiskeluasioille.

Jos teillä sattuisi olemaan jotain kysyttävää viestintäalan tai tiedotusopin opiskelusta, otan mielelläni vastaan kysymyksiä kommenteissa tai Twitterissä iltapäivään torstai-iltapäivään asti.

Erottiko media Ilkka Kanervan?

Ikestä on tänään kirjoitettu jo rivi jos toinenkin, mutta täytyyhän sitä vielä itsekin päästä ministerin eroa kommentoimaan. Usein tapanani on ollut silittää isoja medioita vastakarvaan, mutta Kanervan tapauksessa en katso sitä tarpeelliseksi. Media teki työtään, ehkä turhan hyökkäävästi ja liiallisten kohu-alkuisten otsikkojen kera, mutta muuta valittamista ei itselläni ole.

Useamman kohua kommentoineen mielestä media aiheutti Kanervan eron. Itse en tätä mielipidettä jaa, Kanerva itse sai kohun aikaiseksi kiertelemällä totuuden rajoille saakka viestiensä sisällöstä puhumista.

Median ajojahdista voidaan kyllä puhua, mutta ajojahti vaatii sen toisenkin osapuolen. Ike olisi voinut jarruttaa kohua monta kertaa, muttei jostain syystä tätä kunnolla yrittänyt.

Esimerkiksi Kanerva olisi voinut tehdä Hymyn paljastuksen tyhjäksi kertomalla itse jo muutama viikko sitten, että mitäs tulikaan viestiteltyä. Silloin viestien pitäminen lööpeissä päiväkausien ajan olisi muuttunut huomattavasti hankalammaksi. Jos ministeri olisi samalla osoittanut uskottavasti katumustaan ja puolue läksyttänyt tätä sopivasti, ei ero olisi ollut mikään välttämättömyys.

Vaikka alapääviestien lähettäminen on ministerille noloa, olisi se luultavasti voitu vielä katsoa yksityisasiaksi. Sitä kuitenkaan ei enää voida, jos ministeri kiertelee ja valehtelee kaikelle kansalle viestittelyistään, koskivatpa viestit sitten mitä asiaa tahansa.

Kohua seuranneena ihmetytti, miksei Kokoomus tullut näkyvästi ministerinsä tueksi. Ja näin viikonlopun jälkeen tuntuu, että puolueessakin taidettiin odottaa viestien julkaisemista, jotta asiasta saataisiin muodostettua mielipide.

Jos taas puolueen täytyy odotella jonkun juorulehden ilmestymistä saadakseen tietää, mitä yksi puolueen tärkeimmistä henkilöistä on oikeasti viestitellyt, on jo silloin käsillä tekstiviestejä paljon pahempi ongelma. Tässä vaiheessa median ajojahtikin muuttuu melko yhdentekeväksi, koska tuskin millään puolueella voi olla ministeriä, jonka tekemisten todellinen laita saadaan puolueessakin tietää vasta juorulehden ilmestyttyä lehtitelineisiin. Nyt totuus valkeni Kataiselle ilmeisesti vasta edellisenä iltana, eikä mitään enää ollut tehtävissä.

Hauskin Kanerva-kohusta aikaansaatu otsikko löytyy muuten Markkinointi&Mainonnasta: Ike kaatui kikkeliinsä.

Julkaistu 1.4.2008 osoitteessa viima.blogsome.com. Lue merkinnän kommentit täältä.