Nakukymppi juostaan tänään – “Paras tapa viettää kesäilta”

Kirjoitin perjantaina 17.6.2011 ESS.fi:hin Padasjoen Nakukympistä. Tein radiohaastattelun pohjalta tapahtumasta ennakkojutun, kirjoittamiseen meni aikaa noin 20 minuuttia. Juttu on sittemmin päivitetty erilaiseksi kun tapahtumakin on ollut.

*****

Nakukymppi juostaan tänään – “Paras tapa viettää kesäilta”

>> 13:20 – 17. kesäkuuta 2011 – (Päivitetty klo 13:59)
772 henkilöä suosittelee tätä

Padasjoen perinteinen nakukymppi juostaan perjantai-iltana. Kymmenen kilometrin juoksulenkille osallistujilla saa olla kengät jalassa ja naisilla toppi tai vastaava päällä. Muuten juostaan ilkosillaan.

– Kun järjestin tapahtuman ensimmäisen kerran yhdeksän vuotta sitten, osanottajia oli neljä. Näistäkin kaksi oli tapahtuman järjestäjiä, kertoo Aarne Heino Radio Voiman haastattelussa.

Hän päätti kuitenkin kokeilla vielä uudelleen.
– Yleensä ne, jotka ovat olleet aiemminkin, ovat tuoneet uusia ihmisiä mukanaan, Heino sanoo.

Runsaslukuinen yleisö seuraa

– Viime vuonna tapahtumaa oli katsomassa tuhatkunta ihmistä, Heino kertoo haastattelussa.
Nakukympin järjestämiseen häntä houkutteli monien muiden juoksutapahtumien totisuus.

– Niissä mennään suunpielet vaahdossa. Nakukympissä voi heittää vaikka laulunlurausta matkan varrella, eikä sääntöjä ole niin tarkasti tehty, Heino sanoo.

Heino sanookin Nakukymppiä parhaaksi tavaksi viettää kesäiltaa.

Vielä ehtii mukaan

Ennakkoilmoittautumista Nakukympille ei ole. Heinon mukaan erilaiset juhlaporukat ilmoittautuisivat muuten vuoden aikana huvikseen tapahtumaan.

– Alastomuudesta ei tarvitse erikseen ilmoittaa poliisille. Senaatintorilla Helsingissäkin oli muutama vuosi sitten tapahtuma, jossa valokuvaaja kuvasi tuhansia alastomia ihmisiä, Heino mainitsee.

Tapahtuma on niin osanottajille kuin yleisöllekin ilmainen.

Lisätietoja tapahtumasta Nakukympin nettisivuilta.

ESS.fi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s