Tutkimusta nuorten mediankäytöstä ja verkkojournalismin bisnesmalleista

Tampereen yliopistolta on taas valmistunut media-aiheista tutkimusta, johon voi joskus paremmalla ajalla (joopa joo) syventyä. Ensin nuorten mediankäyttö, olennaiset tiedotteesta:

Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen tutkimuksessa selvitettiin niin sanotun nettisukupolven mediankäyttöä ja lukemistapoja.Tutkimukseen osallistuneet opiskelijat elävät median keskellä ja käyttävät monipuolisesti eri välineitä opinnoissaan ja vapaa-ajallaan. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että internet on selkeästi nuorten aikuisten tärkein media. Noin puolelle tutkimuksen kyselyyn vastanneista tuli kotiin sanomalehti.

Painetun sanan rinnalla opiskelijat kuitenkin lukevat myös runsaasti verkkotekstejä, kuten verkkouutisia, blogeja ja keskustelufoorumeita. Nuorten aikuisten verkkolukemista määrittää henkilökohtainen verkonlukurutiini, johon kuuluu tuttujen sivustojen tarkistaminen useitakin kertoja päivässä.

Tutkimuksen mukaan opiskelijoiden mediankäyttö on usein monen eri välineen simultaanikäyttöä, jossa useita välineitä on avoinna samanaikaisesti. Tutkitut nuoret aikuiset olivat keskimääräistä aktiivisempia oman verkkosisällön tuottajia. Vastaajista 38 prosenttia kertoi kirjoittavansa opiskeluun liittymättömiä tekstejä ja jopa 20 prosenttia oli joskus kirjoittanut verkkoon blogia. Tutkimus: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8961-7.

Pikasilmäilyllä kiinnostava yksityiskohta oli se, että vain harva vastaaja oli saanut uusia kavereita netistä. Sitä selitetään vastaajien iällä, koska varsinkaan yliopistoikäiset vastaajat eivät enää tutustuneet uusiin ihmisiin verkossa. Itse mietin, josko yksi syy voisi olla Facebook, joka ei ehkä edistä uusien tuttavuuksien syntymistä, vaan enemmän yhteydenpitoa jo ennestään tuttuihin. Joskin ehkä jotkut ryhmät voivat toimia myös verkostoitumisvälineinä. Vastaajat näyttävät olleen samoilla linjoilla:
Facebookin voi teemahaastattelujen perusteella nähdä yhteisön sijasta pikemminkin viestinnän välineenä. Sitä käytettiin esimerkiksi yhteydenpitoon, jutteluun, sosiaalisten suhteiden vahvistamiseen ja tiedonvälitykseen muualta tuttujen ihmisten kanssa. Tässä Facebook eroaa ratkaisevasti esimerkiksi toisilleen entuudestaan tuntemattomien ihmisten jonkin aihepiirin ympärille keskittyvistä keskustelufoorumeista.

Vastaajat kokivat myös, että Facebookissa halutaan antaa tietynlainen kuva itsestä, ja ollaan siksi varovaisia. “Moni haastatelluista käytti tiedon kontrolloinnin välineenä mieluummin passiivisuutta.”

Kaksi muuta tutkimusta:

Tablettijournalismi http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8938-9 ,

Verkkojournalismin liiketoimintamallit. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8967-9. tiedote

Journalistisen sisällön tekemiseen keskittyneet yritykset saavat liikevaihtonsa yleisimmin mainonnasta kun taas erilaisia palveluita tarjoavat yritykset saavat tulonsa muun muassa suurilta mediataloilta, joille ne myyvät esimerkiksi jutun aiheita, juttuja, teknologiaa tai koulutusta.

Verkkojournalismi merkitsee muutosta journalistisessa työnkuvassa – juttujen tekemisen lisäksi pitää hallita myös liiketoimintaa. Verkossa toimivat globaalit toimijat kuten Google ja Facebook kiristävät kilpailua mainosrahoista.

– Huolestuttavaa on, että huonosti palkatut pätkätyöt näyttävät yleistyvän verkkojournalismissakin, sanoo Esa Sirkkunen.

Kävin viime syksynä saman tutkimushankkeen tilaisuudessa, jossa yrityksen toiminnasta oli kertomassa mm. Uuden Suomen Markku Huusko ja Rantapallo.fi:n Riikka Krenn. Raakamuistiinpanot voi lukea täältä.

Tämän blogiheräämisen tarjosi Posterous, joka lähetti päivityksen vahingossa tänne. Olen yrittänyt keksiä kätevää tapaa laittaa ylös näitä tutkimuksia yms. Deliciousin ohelle, toistaiseksi huonolla menestyksellä.

Presidentinvaalit: Ei vastajytky, vaan jatkumoa aiempaan

Onneksi minulla on edelleen tämä blogi, jossa voi jaaritella vaaleista ilman merkkirajoja. Vaalit ovat aina jännittäviä, mutta nämä vaalit olivat aivan huippujännittävät, vaikka mielenkiintoni politiikkaan ei erityisen suurta olekaan. Ehdottomasti mielenkiintoisinta näissä vaaleissa oli nähdä todella monenlaisten politiikan kehityssuuntien realisoituminen.

Olivatko nämä jälleen netti- ja somevaalit? Osittain. Katsotaan, miltä vaalitulos näyttäisi Aamulehden uutiskommenttien perusteella, kun olen taas lukenut niistä joulu- ja tammikuussa työkseni erittäin suuren osan.

Kommenttianalyysin perusteella Väyrynen oli vahvin, aivan perässään Soini ja Haavisto. Niinistön kannattajat loistivat täysin poissaolollaan, häntä kannatettiin vähemmän kuin Essayahia. Haaviston menestyksessä verkkokampanjoinnilla oli merkittävin rooli. Hän pystyi samaan, mihin perussuomalaiset, vaikkakin verkon areenat ovat näillä kahdella taholla aivan erilaiset. Kun perussuomalaiset löytyvät kannattajansa keskustelupalstoilta ja uutisten kommenttiosioista, Haaviston ja vihreiden kannattajat ovat aktiivisina Facebookissa ja tekevät tyylikkäitä, hipsterimakuun meneviä nettisivuja.

Vaalin tulos saisi olla myös oppitunti niille median edustajille, jotka menevät lukemaan oman tai jonkin muun median keskustelupalstaa, ja ajattelevat sen jälkeen kuunnelleensa kansan ääntä. Sen kansan äänellä Niinistöä ei olisi äänestetty juuri lainkaan.

Olivatko nämä ei-vaalit? Varmasti. Väyrynen, Soini ja Haavisto ovat jokainen suurten “ei ikimaailmassa sitä”-tunteiden herättäjiä, kuten myös Lipponen. Tämä, ja tästä varmasti osin seurannut taktikointi vaikutti varsinkin Haaviston ja Väyrysen sijoituksiin.

Presidentinvaaleissa jatkui viime vuosina voimistunut yhteenotto arvoista: vapaamielisistä ja konservatiivisista. Tällä rintamalla perussuomalaiset on perinteisesti ottanut yhteen vihreiden ja sittemmin myös uudistuneen vasemmistoliiton kanssa, rkp:n kiilatessa apajille. Biaudetin ja Arhinmäen kampanjassa näkyi viitteitä yrityksestä ottaa arvot lyömäaseeksi, kun nämä hyökkäsivät Soinia ja perussuomalaisten maahanmuuttokriitikoita vastaan. Tämä taktiikka ei toiminut, eikä se ansaitsekaan toimia, koska koko kansan on koettava presidentti omakseen.

Kun ehdokas lyttää kolmanneksi suurimman eduskuntapuolueen (ps.), lähdetään silloin hajoittamaan yhtenäisyyttä. Tämä varmasti selittää osaltaan Haaviston menestystä: hän oli aidosti rakentamassa rohkeasti keskustelua kaikkiin suuntiin. Ja konservatiivista linjaa edusti nyt Väyrynen, joka työnsi vaisusti kampanjoineen Soinin sivuraiteelle. Näissä vaaleissa oli mielenkiintoista myös se, että Soini joutui pitkästä aikaa puhumaan tappiomielialalla. Kun Ylen lähetyksessä Väyryseltä kysyttiin, että kannattiko lähteä kampanjaan, olisi kysymys kannattanut suunnata pikemminkin Soinille. Nyt Soini joutui itselleen epämiellyttävään valoon, kun hänen kannatustaan verrattiin perussuomalaisten kannatukseen. Samalla Soinin kannatus tuotti oman suunnan politiikalle tappion, kun Väyrynen ei päässyt toiselle kierrokselle.

Entä olivatko nämä kamalasti nimitetyt “vastajytkyvaalit”, joissa suvaitsevaisto kokosi itsensä ja näytti voimansa perussuomalaisille? Hieman, mutta tätä osuutta on liioiteltu. Vastajytkystä puhuttaessa unohdetaan se, että maalla on jo 12 vuotta ollut presidenttinä arvoiltaan hyvin liberaali nainen. Sitä ennen presidenttinä on ollut mies, joka sittemmin on palkittu Nobelin rauhanpalkinnolla. Vastajytkyn sijaan Haavisto nähtiin jatkumona aiemmille presidenteille: tunnustetusti sovitteleva, kansainvälinen rauhan ja yhtenäisyyden rakentaja. Haaviston leiristä onkin kuulunut jupinaa tätä vastajytky-nimikettä kohtaan.

Väyrystä käy kovin sääliksi, vaikka Väyrynen tekikin vaaleissa oman jytkynsä. Huomasin, etten ole myöskään ainoa joka koki surua nähdessään Väyrysen ilmeen tappion hetkillä. Luultavasti 70-luvulta asti elätelty unelma meni taas pirstaleiksi. Väyrynen taisteli äänistään kovemmin kuin kukaan ehdokkaista, nousi pohjalta kolmanneksi. Mutta keskusta sai taas siipeensä perussuomalaisten, eli Soinin takia. Soini jäi kauas kärjestä, mutta ilman Soinin ehdokkuutta Väyrynen olisi todennäköisesti mennyt Haaviston ohi, kerätessään perussuomalaisten ja keskustalaistan eu-kriittisten ja nykymenoon kyllästyneiden äänet. Soini pysyi piikkinä keskustan lihassa.

Mutta vaalituloksen myötä Väyrysestä tulee paha piikki perussuomalaisten kylkeen. Tämä Ylen kuntakartta kertoo vaalituloksesta paljon: Väyrynen olisi ollut puolen Suomen presidentti, ja Niinistö toisen. Haavisto loistaa poissaolollaan.Vaikkei Väyrynen toiselle kierrokselle yltänytkään, tulee Väyrysen nousu sotkemaan city-kepun kuvioita. Keskustan onkin nyt keksittävä, kuinka se pystyy pitämään ne kannattajansa, jotka Väyrynen sai otettua takaisin pääkaupunkiseudun Soinilta.

Vaaliennustukseni toiselle kierrokselle: Niinistö vie voiton, mutta Haavisto voi yltää jopa 40 prosentin kannatukseen. Perustelut: Ne, jotka ovat äänestäneet aiemmin Halosta, äänestävät todennäköisesti mielummin Haavistoa. Toinen peruste: Haaviston kannatus pysyy vähintään samalla tasolla, mutta äänestäjistä putoaa pois Väyrysen ja Soinin kannattajia, jotka jättävät kokonaan äänestämättä. Monille perussuomalaisten protestiäänestäjille kumpikaan ehdokas ei kelpaa. Porvaritausta taas nakertaa Niinistön suosiota. Kansainväliset pankkiirit eivät näinä aikoina ole oikein kovassa kurssissa. Uskon, että varsin moni haluaakin äänestää porvaria vastaan. Tosin moni varmasti haluaa äänestää myös vihreää homoa vastaan. Kakkoskierroksesta voikin tulla entistäkin kiivaampi ei-vaali.

Mediaa voi haukkua vaalien osalta siitä, että lukuisat tiedotusvälineet julkistivat ennen vaaleja galluppeja, joissa oli mukana 30 prosentin osuus epävarmoja äänestäjiä. Jos näitä galluppeja väkertäneet nyt katsoivat vaalitulosta, he toivottavasti huomasivat, ettei siellä eroteltu mitään 30 prosentin mustaa aukkoa. Sen sijaan kaikki ehdokkaat saivat kilvan kehua, että heidän kannatuksensa on suurempi kuin gallupeissa, mitä se tietysti onkin kun tuo 30 prosentin tyhjiö on tipautettu tuloksista pois. Niinistö tätä aiheellisesti kritisoikin jo vaali-iltana.

Uutisia ja analyysiä vaaleista:

– HS: Väyrynen harmissaan tappiosta, HS:n analyysi, Lipponen lähtee politiikasta.

– Aamulehti: Mistä Haaviston jytkyssä oli kyse, neljän mysteerin kakkoskierros.

– Savon Sanomat: Ottaako kansa Haaviston Halosen ottopojaksi?

– Yle: Väyrynen: Päivääkään en antaisi pois.

James Hirvisaari : En olisi ikinä uskonut, että joskus äänestäisin vihreää homoa, mutta siltä se ainakin nyt tällä hetkellä näyttää. Iltalehti.

Tiedotusopin pääsykoe edessä? Vostokin valmennuspäivä auttaa

Uhosin taannoin valjastaa blogini Vostokin valmennuspäivän mainostamiseen. Nyt valjastan, ja tämä merkintä onkin suunnattu lähinnä niille, jotka havittelevat opiskelupaikkaa Tampereen yliopiston median, viestinnän ja teatterin yksiköstä, tiedotusopin oppiaineesta ja pohtivat osallistumista em. valmennuspäivään.

Minä en valmennuspäivään ole osallistunut enkä ole siellä ollut opettamassakaan, joten päivästä sai kertoa enemmän asiantuntija: Vostok ry:n puheenjohtaja Anu Kerttula osallistui valmennuspäivään keväällä 2009 hakijana ja viime keväänä valmennuspäivän järjestäjänä. Juttelin päivästä Anun kanssa löyhässä kysymys-vastaus-muodossa.

Tiedotusopin pääsykokeeseen on perinteisesti luettu nämä kaksi kirjaa:
Risto Kunelius: Viestinnän vallassa. Johdatusta joukkoviestinnän kysymyksiin, WSOY 2003
Janne Seppänen: Katseen voima. Kohti visuaalista lukutaitoa. Vastapaino 2001.

Hakijoita tiedotusoppiin on viime vuosina ollut noin tuhat, kun aloituspaikkoja on 39. Sisäänotettavien määrä heittelee hieman sen mukaan, kuinka moni voi ottaa paikan vastaan. Samalla pääsykokeella voi hakea myös Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan journalistiikkaa.

Mitä hyötyä valmennuspäivästä on?

Anu: Kaikki opettajat ovat alan opiskelijoita jotka ovat läpäisseet seulan, joten opetus on kovatasoista. Lisäksi valmennuspäivässä jaettiin tiivistelmä molemmista kirjoista ja tiivistelmässä oli muitakin vinkkejä kuten vanhoja pääsykoetehtäviä ja kielenhuollon ohjeita.

Mitä valmennuspäivässä tehdään?

Anu: Ensiksi käydään molemmat pääsykoekirjat läpi ja sen jälkeen jakaannutaan pienryhmiin. Niissä käsitellään kysymyksiä joilla yritetään simuloida pääsykoetta. Pienryhmätyöskentelyn jälkeen kokoonnutaan taas yhteen ja käydään kaikkien pienryhmien työstämät kysymykset läpi. Eli matkitaan pääsykoetilannetta parhaamme mukaan. Myös oikeinkirjoitusoppia ja lukutekniikkaa käydään läpi.

Timo-Pekka: Valmennuspäivästä on hyötyä, se on silti vain yksi päivä. Yritän siis sanoa, ettei pelkällä valmennuspäivässä käymisellä kukaan sisään pääsee, vaan lukea saa aika paljon muutenkin.

Anu: Se antaa kuitenkin lisämotivaatiota kun näkee muita, jotka lukevat samaan pääsykokeeseen. Valmennuspäivä oli lähinnä alku omalle luku-urakalle, mutta hyvä pohja.

Miten paljon valintakokeeseen pitää lukea?

Timo-Pekka: Määrällä ei musta ole erityisen suurta merkitystä, vaan sillä että hallitsee asioiden suuremmat linjat ja viestintäalan toiminta- ja bisneslogiikan.

Anu: Nyrkkisääntönä pitäisin sitä, että nuo kaksi pääsykoekirjaa ovat työvälineitä pääsykokeeseen vastaamisessa. Pääsykoe on kuitenkin kirjojen soveltamista, jossa pitää pystyä hallitsemaan kokonaisuuksia ja ymmärtää asioiden välisiä yhtäläisyyksiä.

Timo-Pekka: Hyötyä on siitäkin, jos seuraa media-alaa muutenkin laajasti, koska kysymykset ovat aika usein jostain media-alan ajankohtaisista asioista. Vaikkapa media-alaa käsitteleviä blogeja.

Anu: Hyvä niksi on soveltaa kirjoista oppimaansa lähes kaikkeen median kuluttamiseensa.

Pitääkö tiedotusoppiin päästäkseen olla viiden (tai nykyisin useammankin) ällän ylioppilas?

Anu: Ei todellakaan, riittää että on kieli hallussa. Itselläni on puhdas rivi ämmiä yo-todistuksessa.

Timo-Pekka: Ei, mullakaan ei ole yhtään ällää, äidinkielestä kirjoitin E:n. Suoritin lukion aikoinaan kaksoistutkintona ja valmistuin ammattiopistosta kartoittajaksi lukion ohella.

Anu: Toki hyvin kirjoittaneilla on helpompaa jos äidinkieli on paremmin hallussa, eikä tarvitse keskittyä sen opiskeluun muun lukemisen ohessa.

Mitä kautta tiedotusoppiin päädytään?

Timo-Pekka: Enemmistö tiedotusopin opiskelijoista on tainnut pitää välivuoden tai useampiakin, eli lukiosta ei tulla kovin paljoa suoraan. Osa toki tulee.

Anu: Tätä ennen olen opiskellut datanomiksi ja ollut töissä Makuunissa. Ikähaarukka on meillä erittäin laaja, meidän vuosikurssilla opiskelijoiden ikä vaihteli (viime vuonna) kai 18-vuotiaasta yli nelikymppiseen.

Timo-Pekka: Musta on ollut hyvä, että hakijoita tulee erilaisista taustoista, eivätkä kaikki tule suoraan lukiosta, viisi ällää kirjoitettuaan.

Anu: Hieman harmi, ettei lukio-opiskelijoille anneta sallittua lomaa kymmenen vuoden koulutuksen jälkeen.

Onko valmennuspäivän järjestäjillä hyvä motivaatio?

Anu: Kukaan järjestäjistä ei saa palkkaa. Minulle on tärkeää että saa apua ilman paksua lompakkoa.  Valmennuspäivä ei ole meille kurssi vaan täysin vapaaehtoista. Ja on ihanaa tavata potentiaalisia tulevia opiskelijoita.

Timo-Pekka: Ja oman ainejärjestön valmennuspäivään osallistumisesta on tietysti se hyvä puoli, että jos ja kun päivä tuottaa jonkin verran järjestävälle taholle, voit itse saada jotain hyötyä rahoista jos saat pääset opiskelemaan.

Anu: Vostok ei kuitenkaan ole yritys vaan voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tehtävänä on ajaa tiedotusopin opiskelijoiden asiaa.

Mitä haluaisit sanoa hakijalle?

Anu: Pääsykoe on vähän kuten työhaastattelu, siinä sovitetaan palasia kohdilleen. Jos paikka ei aukene, älä luovuta vaan hae uudestaan. Vuoden aikana voi tehdä vaikka mitä hauskaa. Yksi kevät on sen verran lyhyt aika, että sen voi hyvin käyttää lukemiseen.

Timo-Pekka: Se hyvä puoli tässä tosiaan on, että paikkaa voi hakea uudestaankin. (Tosin ensi vuoden keväänä kirjat voivat olla toiset, ja hakupaikkakin erilainen). Tosin olen vähän eri mieltä tästä yhden kevään kokonaan lukemiseen uhraamisesta, kun en lukenut ollenkaan esimerkiksi kirjastossa.

Oma lukutekniikkani oli usein se, että nousin kirjojen kanssa sattumanvaraiseen kulkuneuvoon kuten bussiin tai ratikkaan, matkustin jonnekin uuteen paikkaan ja luin matkalla. Kotona ei kuitenkaan voi keskittyä koska internet ja siivoaminen houkuttavat liikaa. Lukutekniikalla ei toisin sanoen musta ole muuten merkitystä, kunhan löytää sellaisen joka itselle sopii ja jossa saa jotain aikaiseksi.

Anu: Tuohan kuulostaa siistiltä. Itse kävin töissä, toisessa koulussa ja luin. Kunhan muistaa, ettei kirja aukene itsestään.

***

Lisätietoja valmennuspäivästä.

Paperilehden tekemisen sudenkuopat

Railroad tracks, Pasila, Helsinki Toimitan tällä viikolla tiedotusopin opiskelijoiden viikkolehteä Utainta. Olen aiemminkin kirjoittanut joitain lehtijuttuja, mutta tässä parin päivän aikana on ainakin saanut kunnolla tutustua niihin ongelmiin, mitä varsinkin paperisen lehden tekemisessä tulee vastaan.

Pahin hankaluus toimittajalle näyttää olevan se, etteivät jutun kannalta oleelliset ihmiset vastaa puhelimeen. Muistelen Tuomon joskus manailleen samaa asiaa. Vaikka on kirjoittanut pari sivullista kysymyksiä, eivät ne paljoa lämmitä kun niitä ei pääse edes esittämään. Tässä vaiheessa ei auta kuin vaihtaa lähestymistapa toiseen. Toki tässäkin on puolensa:  jutun valmistuttua ehkä huomaakin, että alkuperäinen näkökulma ei ollutkaan se paras.

Toinen vaikeus on se, että usein joutuu olevaan epämiellyttävän hankala ihminen. Kun paperinen lehti pitää tietyllä hetkellä saada valmiiksi, on haastattelujen tekemisen ja kuvien ottamisen aikataulut pakko sulloa jotenkin niin, että kaikki tulee tehtyä tiettyyn ajankohtaan mennessä. Kun itse on tottunut ajattelemaan asiat nettinäkökulmasta siten, että riittää kun juttu saadaan julki sopivana ajankohtana, nyt juttu pitäisi saada kasattua jo huomattavasti ennen varsinaista julkaisuaikaa eikä joustovaraa ole, varsinkaan tällaisessa vuoroviikoin tehtävässä julkaisussa.

Paperilehden ongelma on myös tilanpuute. Tosin tälläkin ongelmalla on puolensa: kun juttua on pakko lyhentää puoleen, keskittyy silloin usein olennaisempiin asioihin. Se on kuitenkin nettiin verrattuna ongelma, että olennaisuus määräytyy teknisen tilaseikan perusteella eikä asian olennaisuuden kautta. Netissä on epäilemättä suuri kiusaus työntää julki koko juttunsa, ettei vaivalla kirjoitettua tekstiä menisi hukkaan.

Sen olen oppinut, että aina kannattaisi varautua ongelmiin ja tehdä varasuunnitelmia jo ennakkoon. Kannattaa jakaa yhteystietojaan auliisti ja ottaa yhteyttä samasta aiheesta muihinkin kuin yhteen tahoon, varsinkin jos sellaisia tietää.

Tällaiset yksityiskohdat varmaan kuulostavat pitkään toimittajan töitä tehneestä itsestäänselvyyksiltä. Olen syksyn aikana yrittänyt oppia katsomaan itsestäänselvyyksiä uudella tavalla, lähinnä siksi, että monet omasta mielestäni tavalliset asiat ovat osoittautuneet muille uusiksi ja vieraiksi. Varsinkin nettiasiat.

Journalismi ja sisällön valtava ylitarjonta

Savonlinna
Savonlinnaa.

Kuuntelin päivällä  YLE Uutisten päätoimittajan Atte Jääskeläisen luentoa tiedotusopin laitoksella. Jääskeläinen oli kutsuttu puhumaan otsikolla “YLE ja journalismi: Mitä jää jäljelle kun mediasota on ohi?” Toisin sanoen: millaiseksi muodostuu YLEn journalistinen tehtävä sen jälkeen, kun nykyisestä YLEn roolista kiistelystä on päästy ohi. Kirjoitin luennolta muistiinpanot Qaikuun.

Yksi YLE-kiistelyyn liittyvä asia onkin jäänyt aiemmin itseltäni näkemättä: YLEn kanssa ovat vastakkain nimenomaan sanomalehdet. Kaupallisen television puolella ei ole YLE-keskusteluun paljoakaan osallistuttu. Jääskeläisen mukaan YLE ja kaupalliset tv-kanavat solmivat jonkinlaisen rauhan viime vuosikymmenen alussa, eikä omista tonteista sen jälkeen ole tarvinnut suuremmin riidellä.

Jääskeläinen ei ennustanut kaupallisesti rahoitetulle journalismille kovinkaan ruusuista tulevaisuutta. Mainostaja kun tavoittaa haluamansa yleisön entistä useammin myös ilman journalismia. Verkkomainonnasta puolestaan valtaosa on sellaista, jossa raha menee muualle kuin journalistisille palveluille. Hakusanamainonta vie verkkomainonnan markkinasta 20-30 prosenttia, noin 20 % menee erilaisille luokiteltujen ilmoitusten palveluille, kuten Sanoman Oikotielle tai Alman Etuovelle, joilla tuskin journalismia rahoitetaan vaikka ne mediayhtiöiden osia ovatkin. Muun verkkomainonnan jälkeen journalistisille julkaisuille jää vain 20-30 prosenttia.

Jääskeläinen nosti esille sisällön määrän valtavan kasvun viime vuosina. Niukkuudesta on siirrytty aivan valtavaan yltäkylläisyyteen. Vilkaisin tätä varten Ampparit.comin uutisotsikoita, ja niitä on viimeisen 24 tunnin ajalta noin 1600 kappaletta. Uutta, suomenkielistä journalistista aineistoa julkaistaan siis vähintään joka toinen minuutti, kellon ympäri, ja tässä on vasta netissä oleva tarjonta. Jos haluaa lukea päivän kaikki uutiset, siihen menee todella koko päivä.

Sisällön määrän valtava kasvu ei ole journalismin yksinoikeus, vaan sama on tapahtunut myös mm. blogeissa. Kun vajaat viisi vuotta sitten aloin tutustua blogeihin, ehti illan aikana luultavasti lukea kaikki saman päivän suomenkieliset blogimerkinnät, joita Blogilistalle oli ilmestynyt. Nyt yhden illan aikana tuskin ehtisi lukea edes kaikkia suomenkielisten muotiblogien merkintöjä samalta päivältä. Saman voin todeta itsekin: harvassa ovat viimeisen vuoden aikana olleet ne päivät, jolloin Google Readerissani olisi ollut alle 1000 lukematonta otsikkoa.

Sisällön määrässä perinteinen media käy muuten terhakkaa viivytystaistelua. Kun julkaistaan omassa verkkopalvelussa entistä enemmän juttuja ja vältetään ulospäin linkittämistä, saadaan lukija pysymään omilla sivuilla kauemmin. Valtavasta juttujen määrästä löytyy useimmille jotain kiinnostavaa, ja näin lukija ei ehkä ehdi eikä jaksa perehtyä saman aiheen tarjontaan vaikka sosiaalisen median puolella.

Luennon perusteella voisi joku sanoa, että eipä kovin hyvältä näytä journalismin tulevaisuus. Mainostulot vähenevät, yleisö kaikkoaa kun tarjontaa on aina vain enemmän. Toisaalta Jääskeläisenkin mukaan tulevaisuudessakin ainutlaatuinen sisältö vetoaa ja löytää yleisönsä. Tulevaisuudessa media-alalla selviävät ne, jotka pystyvät kasvamaan omalla alueellaan johtavaan asemaan.

Minusta tämä ei näytä kovinkaan pahalta, ehkä jopa päinvastoin. Netissä kaivataan edelleen ja entistäkin enemmän ihmisiä seulomaan olennaista ja tuottamaan spesiaalia tietoa. Netin osuus ajankäytöstä ja verkkomainonnasta kasvaa, ja uusia mahdollisuuksia syntyy. Tiedotusopin opiskelusta on ehkä, harmillista kyllä, sanottava, että se opettaa enemmän elämään vanhassa maailmassa. Eli siinä, jossa toimittajan tehtävänä on kirjoittaa joka päivä joku uutishenkinen, kiva juttu sanomalehteen. Ja toki täytyy osata myös editoida jutusta nettin sopiva versio.

Last.fm ja ilmaisten kappaleiden määrä

Kirjoitin aikanaan Last.fm:n radiokanavien muuttumisesta maksulliseksi. Sen se onkin tehnyt, enää Suomessa ei Last.fm:n kautta kuulu kuin rajattu määrä kappaleita. Tuo kappalemäärä jäi kuitenkin selvittämättä: pohdittiin, että se olisi 30 kuukaudessa jollakin laskentatavalla.

Nyt kun olen Last.fm:n radiosta kappaleita aina välillä syksyn aikana kuunnellut, näyttäisi siltä, että kappaleiden määrä ei missään vaiheessa ole kasvanut. Eli Last.fm tarjoaa jatkossa esimerkiksi suomalaisille käyttäjilleen radionsa kautta kuultavaksi 30 biisiä, eikä enempää. Yksi kappale tietääkseni lasketaan vain, jos sen kuuntelee ihan loppuun asti, joten hieman lisää kuunneltavaa saa jos painaa skippiä ennen biisin loppumista.

Toisaalta kovin moni tuskin enää Last.fm:n kanavia kaipaakaan kun on Spotify. Joskaan sen kautta ei voi samalla tavoin kätevästi kuunnella itselle suositeltua musiikkia tai kavereiden radiokanavia. Muutenkaan kanavavalikoima Spotifyssa ei ole yhtä hyvä, eikä se esimerkiksi suosittele yhtä hyvin uutta musiikkia kuin Last.fm, mutta helpostihan tuon tarjoamat kappalesuositukset hakee myös Spotifysta.

Spotifyn tulevaisuus tosin on hieman huolettanut välillä: palvelu maksaa melko surkeasti musiikin tekijöille. Se ei ole tokin mikään yllätys, kun suurin osa tuloista on mainoksista joita ei kovin paljoa vielä ole. Lisäksi netti on pullollaan kaikenlaisia konsteja, joilla voi hankkia ilmaisen Spotify-tilin itselleen, joten ilmaiskäyttäjiä tulee jatkuvasti lisää. Jos mainokset ja maksavat käyttäjät eivät kata uusista ja ilmaiskäyttäjistä tulevia kuluja, on Spotifyn tulevaisuus aika hankala. Ehkä pian Roberta tai Jonathan from Spotify kertoo, että jos haluat jatkossa kuunnella muutakin kuin pelkkiä mainoksia, saat luvan hankkia maksullisen Spotify Premiumin.

Kaikki levy-yhtiöt eivät ole Spotifysta innostuneet, esimerkiksi Disco Ensemblen levy-yhtiö Fullsteamin yhtyeiltä ei palvelusta löydy musiikkia. DE keikkaili Tavastialla syksyllä 2007.Disco Ensemble, Tavastia

Raportointia mediapäiviltä

Mediapäiviä vietetään taas Helsingissä. Itse käyn huomisen yleisöpäivässä, ammattipuolen liput maksoivat turhan suolaisesti vaikka ohjelma kiinnostavalta vaikuttikin. Mutta raportointia voi seurailla tänäänkin useammasta paikasta netissä, parhaiten ehkä Qaikun Mediapäivät-kanavalta.

MTV3 uutisoi, yllättäen MTV3:n Suomi Areenalla pidetystä, poliittista journalismia pohtineesta keskustelusta. Paikalla ollut Ilkka Kanerva suomi keskustelussa tekstiviestikohua ja kertoi tiedotusvälineiden suurennelleen lähetettyjen tekstiviestien määrää. Joskaan Kanerva ei tarkentanut, kuinka paljon viestejä sitten oikeasti oli. Mutta varmaan Johanna Tukiaisen puhelin jo piakkoin pirisee ja saamme lukea Tukiaisen näkemyksen viestien lukumäärästä. Myös Mari Koo raportoi keskustelusta Qaikussa.

Kiilablogissa raportoidaan myös Mediapäiviltä, podcastiin on haastateltu Taloussanomien Jukka-Pekka Raestetta ja Kotilieden Outi Gyldeniä.  Taloussanomien päätoimittaja Raeste toteaa melko tuttuja asioita Taloussanomien verkkolehdestä. Raesteen mukaan Talsan sivuille on syntynyt hieman vahingossakin yli tuhannen kommentoijan oma yhteisö. Raeste itse oli aiemmin kauhuissaan villistä keskustelusta, ja olisi ollut valmis siirtämään keskustelun rekisteröitymisen taakse.

Taloussanomien yhteyteen avatun TaSa-sivuston eräänä motiivina katsoa, ketkä ovat lahjakkaita ja ketä voitaisiin kenties rekrytoida. Työstä ei makseta, eli ammattikorkean toimittajaopiskelijat ovat samalla ilmaista työvoimaa, mistä taas on Talsalle taloudellista hyötyä. TaSan juttuja tekevät Haaga-Helian toimittajaopiskelijat.

Kotiliedessä painotetaan nopeaa reagointia ja uskotaan matalan kynnyksen kommentointiin ja reagointiin. Kotiliedessä tehdään jopa juttuja lehteen verkkokommenttien pohjalta, haastateltavia voidaan myös etsiä. Joka numerossa on juttu, johon on kysytty nettikäviöiden mielipiteitä, joita julkaistaan myös lehdessä.

Täällä vielä ollaan

Kylläpäs isoilla medioilla kestää kovin kauan väsätä kauhistelevia juttuja Helsinkiin tulevasta töhryfestivaalista, vaikka sitä on netissä mainostettu jo muutaman päivän. Vai eikö isoissa medioissa ole viritetty RSS-lukijoihin oikeita syötteitä? Vai tiedetäänköhän missään isoissa medioissa edes kunnolla, mitä ovat RSS-syötteet? Vai onkohan tuo sellainen tapahtuma, mitä ei haluta mainostaa?

Toisaalta, lienenkö itse oikein oikea ihminen sanomaan kenenkään juttujentekemisnopeuksista mitään, kun ei itse ole kahteen kuukauteen saanut vaivaista blogimerkintää aikaiseksi. Heinäkuu meni miellyttävästi lomaillessa, elokuu on mennyt vähemmän miellyttävästi tavaroiden muuttamisella neljän eri osoitteen välillä. Toistaiseksi olen päätynyt tilanteeseen, jossa matkustan joka päivä Helsingistä Lahteen kansanopiston journalismin linjan tunneille. Kahden viikon opiskelemisen jälkeen en osaa opiskelusta suuremmin sanoa mitään, mutta palaan tulevaisuudessa asiaan. Tosin, tässä mielessä on valitettavaa kun kirjoittaa tunnistettavasti, se vaatii kirjoittamaan toisinaan melko hienotunteisesti.

On harmikseen myönnettävä, ettei tämä nykyinen bloggausmenoni ei ole oikein asiallista millään saralla. Aikaa tuntuu olevan kovin vähän ja motivaatiokin bloggaamiseen on vähän huono, mistä on luonnollisesti seurannut pitkähköjä bloggaamattomia kausia. Olen vähän tainnut unohtaa, mikä tämän perimmäinen tarkoitus oikein olikaan. Rahaa tästä ei oikein saa, eikä tästä ole suurta yhteisöllistä tai sosiaalista hyötyäkään kun päivittelen blogejani harvoin ja toisaalta ne ovat omilla osa-alueillaan monesti vielä kovin yksinäisiä blogitapauksia. Joskus aikanaan oli hauskaa katsoa kävijätilastoista että onpa tänäänkin kolme kävijää ollut, muttei tämä enää nykyisin ole oikein innostavaa. Kolme vuotta sitten itse bloggaaminenkin oli itselleni vielä uutta ja jännittävää, mitä se ei enää viime aikoina ole oikein ollut.

Netistä on tullut itselleni hieman television kaltainen, passivoiva media: seuraan kyllä asioita paljon, mutten oikein reagoi niihin itse. Seurattavia asioita, blogeja ja muita sivuja, on kertynyt niitäkin jo niin paljon, että Google Readerissa lukemattomien otsikoiden määrä tuntuu jämähtäneen pysyvästi yli tuhanteen. Olisi taas keksittävä jokin keino, millä motivoitua tähän paremmin. Ja jos se nyt joskus löytyy, olisi ehkä keskityttävä bloggaamaan perusteellisemmin jostain tietystä aiheesta. Mielessä on tosin myös ollut aloittaa kokonaan uusi blogi, jossa jaarittelisin lähinnä omasta elämästäni niitänäitä, mutten ole keksinyt sille nimeä. Tuollaiset blogithan tapaavat olla niitä kaikkein menestyneimpiä.

Viima muuttaa taas

Muuttaminen ei ole henkilökohtaista suosikkipuuhaani netissä eikä muutenkaan. Mutta toukokuussa huomasin sattumalta, että viima.net-osoite oli vapaana, enkä voinut olla rekisteröimättä sitä itselleni. Jälkiviisaasti voisi todeta, että oman domainin olisi voinut hankkia hieman aikaisemminkin. Muut blogini saavat pysyä omilla sijoillaan kuten tähänkin asti, paitsi kuvablogiviritelmät kokoan aikanaan tänne aladomainin alle.

Blogsome on palvellut tähän asti ihan kiitettävästi ja ilman katkoja, mutta oma osoite tuntuu silti paremmalta. Lisäksi minusta internetyhtiö, jonka kotisivuja en ole sitkeistä etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään, vaikuttaa varsin epäilyttävältä. Blogsomen käyttöehdoissa taustayritykseksi mainitaan Irlannissa toimiva “Browse The World”, josta en ole juurikaan tuon enempää informaatiota onnistunut löytämään. Mitä jos ne siellä Irlannissa joku päivä kyllästyvätkin blogipalvelun pyörittämiseen ja nykäisevät jonkun töpselin seinästä? En edes tiedä, minne voisin sitten lähettää vihaista sähköpostia.

Tästä uudesta osoitteesta en aio kovin helposti enää siirtyä, paitsi ehkä riittävän suurta korvausta vastaan saatan asiaa harkita. Blogilistalle päivitin uuden osoitteen, samoin Feedburnerin kautta tulevaan RSS-syötteeseen. Luonnollisesti vanha Blogsome-blogi saa jäädä edelleen luettavaksi noille sijoilleen, suuren osan merkinnöistä toin tämän blogin arkistosivuille. Aihepiirikin pysyy ennallaan blogi- ja media-asioissa sekä jossain määrin yleisemmin kiinnostavissa asioissa henkkoht. haircuttaamisen sijaan.

Samalla muuton yhteydessä ryhdyin myös kirjoittamaan omalla nimelläni, löytyy infosivulta. Pitkän ja vakuuttavan CV:n ilmestymistä samalle sivulle jouduttaneen odottamaan vielä joitain/useampia vuosia.

Uuden blogin ulkoasu on poimittu lukemattomien valmiiden WordPress-teemojen valikoimasta. Tämä ei itseäni ihan täydellisesti miellytä, mutta uuden tyylin koodaamiseen ei oma aikani riitä. Olisin halunnut neljän sivupalkin teeman, mutta niiden tarjonta oli kovin vähäistä. Jos blogin lukijoista löytyy WordPress-koodaustaitoinen henkilö, joka haluaa uuden tyylin väsätä erittäin pientä korvausta vastaan, voi hän tarjota palveluksiaan sähköpostitse.

Lisäys, tällä osoitteella näyttääkin olevan jonkinlainen historia, vuonna 2001 tässä oli ilmeisesti jonkun bändin sivu.