Paluuliikenne seisoo viitostiellä

Paluuliikenne seisoo viitostiellä, originally uploaded by viima.

Pääsiäisen paluuliikenne on ruuhkautunut pahoin valtatiellä 5. Liikenne etelän suuntaan seisoo paikoitellen tai kulkee kävelyvauhdilla ainakin Kuortin ympäristössä.

Olen usein pilkannut maakuntalehti Länsi-Savon kampanjointia viitostien parantamisen puolesta. Ajattelin, että maakuntalehdellä olisi jotain muutakin tekemistä kuin päivitellä vuosikausia tienpvaltatietä, jossa mielestäni on ruuhkaa ehkä noin kahdesti vuodessa, juhannuksen alla ja silloin, kun joku ajaa kesäviikonloppuna kolarin.

Mutta, nyt kyllä täytyy tunnustaa pilkan osuneen siihen omaan nilkkaan. Kuopion Liikenteen erikoispikavuoro Varkaudesta Mikkelin kautta Helsinkiin seisoi paikallaan, siis todella liikkumatta metriäkään, viitostien jonossa jossain Vihantasalmen ja Kuortin välillä viitisen minuuttia useampaankin otteeseen. Kävelyvauhdilla köröteltiin yli puoli tuntia ja Mikkelistä bussi lähti jo valmiiksi puoli tuntia myöhässä. Kuortin pysäkillä aikataulusta oli jääty tasan tunti. Tällä menolla Helsingissä ollaan iltayhdeksän sijaan puolenyön jälkeen.

Mutta mitä näille ruuhkillekin nyt pitäisi tehdä? Harvoin ne ruuhkat ovat lopullisesti niitä lisäkaistoja rakentamallakaan hävinneet. Entistä useampi lomamatkailija voisi tietysti matkustaa junalla, mutta kun niissäkin on tällaisina pyhän ruuhka-aikoina nykyisin niin julmetun täyttä, ettei matkustaminen ole kovin mukavaa. Siksi minäkin kuljen tällä kertaa bussilla, esimerkiksi tapaninpäivän illalla Mikkelistä Helsinkiin matkustava olisi saanut seistä parin tunnin matkan junan eteisessä, kaikki istumapaikat kun oli myyty loppuun. Ja tänään Mikkelistä Helsinkiin iltapäivällä lähteneet junat olivat myöhässä parikymmentä minuuttia nekin.

Kuortin jälkeen pikavuoro lähti valtatieltä pikkutielle, missä matka onkin taittunut sujuvasti. Pikavuoro posottaa parhaillaan viitostien vierellä menevää pikkutietä ohi valtatiellä köröttelevästä jonosta, mikä herättää hieman hilpeyttä matkustamossa.

Tämä, toivottavasti perille tuleva päivitys on toteutettu taas kännykäitse.

Advertisements

Joukkoliikennepoimintoja

Tämä blogi käsitteli ennen myös joukkoliikenteen kuulumisia, mutta syksyllä aloitin niille oman bloginsa. Tämä merkintä kuluu Sanoman verkkolehdistä tutun konsernimarkkinoinnin merkeissä, kun poimin linkkejä viime viikkoina käsittelemiini joukkoliikenteen aiheisiin.

PC-pistokepaikan varaaminen Junamaatilla (4.2.2008).
Osmo Soininvaara valitteli blogissaan junien huonoja työskentelytiloja ja kommenteissa ilmeni, että PC-pistokepaikan varaaminen Junamaatin kautta on hankalaa. Kävin testaamassa Junamaattia, ja valinta onnistuu helposti, kunhan huomaa pienen jujun eikä käytä automaatin tarjoamia pikavalintoja.

Pääkaupunkiseudun uusien lähijunien ilme selville (24.1.2008).
YTV-alueen liikenteeseen tulee lähivuosina uusia junayksiköitä, jotka tilaa VR:n sijaan Junakalusto Oy. Ensimmäiset uudenmalliset junat tulevat testikäyttöön tämän vuoden syksyllä. Hesarikin kertoi samasta asiasta viikkoa myöhemmin.

Mikkeli hamuaa lentoja Lappeenrannasta (14.1.2008).
Lentoliikenne Lappeenrantaan alkoi uudelleen tammikuussa, Mikkelissä innostuttiin jo visioimaan, miten Lappeenrannan lentoja voitaisiin kierrättää Mikkelin kautta. Hanke ei toistaiseksi ole tainnut edetä. Mikkelin lentoliikenne päättyi muutama vuosi sitten. Kaupungin johto kuitenkaan ei ollut kovin kiinnostunut Lahti-Heinola-Mikkeli -oikoradasta, joka sekin nousi taas tammikuussa esille.

Länsimetron hinta nousee edelleen (11.1.2008).
“Kiinnostavaa muuten on verrata Länsimetron noin 13,4 kilometrin mittaisen osuuden arvioitua, 800 miljoonan euron rakentamiskulua Kerava-Lahti -oikoradan kustannuksiin. Noin 75 kilometrin mittainen oikorata kustansi kaikkiaan 331 miljoonaa euroa.”

Pohjolan Liikenne ostanut M.V. Wikström Oy:n (2.1.2008).
Linja-autoliikenne keskittyy entistä harvempien, isojen yritysten haltuun. Pohjolan Liikenne on kuluneen vuoden aikana ostanut pääkaupunkiseudulta myös Linjaliike A.E. Koskinen & Pojat Oy:n ja Jyrkilän kaupunkiliikenteen Kotkassa.

Näistä merkinnöistä Junamaatin, uusien lähijunien ja Wikströmin kaupan osalta ei tarvinnut suoraan tukeutua uutisiin tai lehtijuttuihin. Mutta muuten on täytynyt tyytyä referoimaan muiden tuottamaa sisältöä ja yhdistelemään eri asioita.

Tämän blogin (ei siis tuon johon on linkkejä yllä) linjaksi näyttää huomaamatta muodostuneen yritysmaailman ympärillä pyöriminen, ja mitä suurimmassa määrin kaikesta valittaminen ja kaiken arvosteleminen. Tämä yritysten ihmettelyn ja negatiivisuuden pesäkkeeksi ryhtyminen ei ole ihan ole ollut tarkoituksenani. Mietityttää, eikö tosiaan ole mitään muuta kirjoitettavaa. Korjausliikekin näyttää hankalalta, koska kaikki mielessä olevat aiheet käsittelevät nekin joko yrityksiä tai tavaraa. Kai maailma sitten näiden ympärillä kovin tiiviisti pyörii, jos yrittää välttää päiväkirjamaista bloggaamista.

Mikkelin uusi matkakeskus käyttöön

Mikkelin uusi matkakeskus aloitti tänään maanantaina toimintansa. Vuosien jahkailemisen jälkeen lopulta käyttöön saatu matkakeskus tuo linja-autot kätevästi rautatieaseman viereen ja helpottaa junasta bussiin vaihtamista ja toisinpäin. Avajaisia juhlistettiin tänään pienimuotoisesti kuulemalla kaupunginhallituksen puheenjohtajan Arto Seppälän puhe ja kukittamalla Helsingistä saapuneen pikavuoron matkustajia. Varsinaisia avajaisia vietetään myöhemmin joulukuussa.

Samalla käyttöön otettiin rautatien ylittävä silta, jonka kautta voi aiempaa helpommin paeta Mikkelin keskustan hektistä vilskettä rauhallisemmalle sataman alueelle. Keskustan vilske onkin vasta lisääntynyt Anttilan avattua tavaratalonsa Mikkelissä, torin ja rautatieaseman välissä olevassa uusitussa Forumin kauppakeskuksessa. Viiman toimitus olisi mielellään tutustunut uuteen tavarataloon lauantaina, mutta ei kehdannut kun mukana ollut kannettava tietokone saa niin usein kaikki hälyttimet piipittämään.

Lisää aiheesta Ikkunapaikalla-blogissa. Ikkunapaikalla-blogi on viiman sivuprojekti, johon jatkossa keskittyvät rautatie- ja liikenneaiheiset kuvat ja nippelitietomerkinnät. Tärkeimpiä liikenneasioita mainostetaan edelleen täälläkin.

Mikkelin vanha linja-autoasema oli lauantaina käytössä toiseksi viimeistä päivää.
IMG44046. Mikkeli bus station

Kesäkuun poiminnat

Asioita, joista olisi voinut kirjoittaa kesäkuussa blogimerkinnän jos toisenkin. Ellei olisi matkustanut junalla eestaas ja keskittynyt selaamaan liikaa uutisotsikoita Ampparit.com:issa.

Utan Byxor Festival. Tyypit kokoontuvat Kaivopuistoon pelaamaan jalkapalloa ja tekemään ihmispyramidia – ilman housuja. Joku voisi pitää moista jopa omituisena. Utan Byxor Festival havaittiin myös City-lehdessä.

Free Record Shop aikoo lopettaa myymälänsä Suomesta. Myönnettäköön, ettei tule enää kovinkaan ikävä. Muutama vuosi sitten kävin Jyväskylän Free Record Shopissa ja ostinkin muutaman levyn, valikoima oli reippaasti tavanomaista tavaratalon levyhyllyä parempi. Toukokuussa kävin uudestaan samassa liikkeessä. Levyhyllyjen tilalle oli tullut suuri pöytä, jonka valikoima muistutti karsittua versiota Anttilan alelaarista. Moisilla valikoimilla lienee turha valittaa, jos ihmiset lataavat musiikkinsa netistä.

Nick.fi – Löytöretki yhteisöihin. Sivusto, jolla voi yhdistää useammalla nettisivulla olevat profiilinsa, jotta sinut on helpompi löytää useammista palveluista.

Omasana.fi – Taloussanomat goes CC. Taloussanomat tarjoaa mahdollisuuden siteerata uutisiaan vapaasti blogeissa ja keskustelupalstoilla. Tämänkin blogin päivittämisen voisi jatkossa siis hoitaa kopioimalla ja liittämällä Taloussanomien uutisia. Lieneekö taustalla aitoa ymmärrystä ja pyrkimystä helpottaa verkkokeskusteluja vai halu päästä ohi Kauppalehden verkkopalvelun kävijämääristä keräämällä lisää linkkejä muilta sivustoilta? Kummin vain, hienosti tehty joka tapauksessa.

Kesäpassit houkuttelevat edulliseen matkailuun. Matkahuollon Bussipassi kilpailee tänä kesänä lomailijoista VR:n Lomapassin kanssa.

Flickr sensuroi saksalaisten kuvia. Flickrin eri kieliversiot ilahduttivat ensin, mutta mieli muuttui kun käyttöehtojakin lokalisoitiin. Saksan lainsäädännön perusteella Flickr poisti saksalaisten käyttäjien näkyviltä kaikki mahdollisesti epäilyttävät kuvat niiden sisällöstä riippumatta. Tiukka vastarinta alkoi niin keskusteluissa kuin kuvasivuillakin.

Viima testaa: Pendolino. Junaharrastaja vältteli VR:n lippulaivalla matkustamista kymmenen vuotta, mutta joutui lopulta taipumaan päästäkseen illaksi kotiin. Ensimmäinen kerta oli yllättävän miellyttävä ja vapautti Pendolino-peloista. Taidan mennä uudestaankin. Kumpa niillä vain voisi ajaa kahtasataa laajemmalla osalla rataverkkoa.

Julkaistu alunperin viima.blogsome.com -osoitteessa.