Kiinnostavia blogeja viestintäalalta

Olen maanantaina luvannut keskustella Lahdessa koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa blogeista. Olen kevään ajan tehnyt osa-aikaisesti viestintähommia Palmenialle Sadan megan maakunta -hankkeessa.

Listasin keskustelua ajatellen aktiivisesti päivitettyjä, viestintää ja mediaa käsitteleviä blogeja, joita olen itse seuraillut ja jotka voivat olla muillekin hyödyllisiä. Lista voi vielä täydentyä, ja lisääkin voi ehdottaa kommentilla tai Twitterissä.

Toimittajia ja toimitusalan seurantaa

Merkintöjä mediasta, varsinkin journalismin vähemmän mairittelevien ilmiöiden ruodintaa

Johanna Vehkoo, tulevaisuuden journalismin sanansaattaja.

Mari Koo, juttuja varsinkin kuluttajanäkökulmasta.

HS:n Next-blogi näyttää suuntaviivoja datajournalismiin ja muihin digitaalisen journalismin keksintöihin.

Alma Median blogi, kirjoittajina vaihtelevasti toimittajia, päätoimittajia ja muita almalaisia.

Avoin Yle, oma kuvaus: “Täällä yleläiset keskustelevat kanssanne ja vastaavat kysymyksiinne.”

Digitaalinen media, tulevaisuus

Harto Pönkä avaa blogissaan sosiaalisen median käyttötapoja niin kouluja kuin työelämääkin ajatellen.

– Tuija Aalto ruotii Tuhat sanaa -blogissaan edelleen pätevästi ja asiantuntevasti niin journalismia kuin digitaalista mediaakin.

– Tietokirjailija Petteri Järvisen blogi Havaintoja digimaailmasta

Vierityspalkki.fissä blogataan varsinkin verkkopalveluista, kehittämisestä ja toimivuudesta, hieman teknisempi näkökulma.

Viestintä ja markkinointi

– Anja Alasilta kirjoittaa terävästi viestinnän ohella myös yhteiskunnasta.

Katleena Kortesuon Ei oo totta tarjoaa mallia siihen, kuinka blogata luontevasti.

– Vapa Media on varsin hyvä haistelemaan uusimpia tuulia nettimaailmasta. Oma kuvaus: “Vapa Media on Suomen ensimmäinen strategisen verkkoviestinnän suunnitteluun keskittynyt sisältötoimisto.”

Viestintätoimisto Deskin blogi

Procomin blogi Pilkun paikka

– Jari Juslénin Akatemia.fi katsoo verkkoa varsinkin kaupallista hyödyntämistä ajatellen.

Inforin blogi. Oma kuvaus: “Kyseessä on asiantuntijablogi ja se tulee seuraamaan viestintäalan tutkimuksia, tekemään avauksia ja kommentoimaan viestinnän ja valmennuksen ilmiöitä.”

Advertisements

Hämeen Sanomat vaihtoi maksulliseen verkkolehteen

IMG53816. Snowy
Tykkylunta Mikkelissä viime viikonloppuna. Naapurikunnissa tämä katkoi sähköjä.

Hämeen Sanomat liittyi tammikuun lopussa niiden lehtien joukkoon, jotka yrittävät saada lukijansa maksamaan verkkouutisista. Osa hameensanomat.fi:n sisällöstä muuttui maksulliseksi tammikuun lopussa.

Nyt jo maksulliselle puolelle siirtyneessä uutisessa kerrottiin muutoksesta seuraavaa:

“Verkkosisältö on pilkottu kahtia: ilmaiseen ja maksulliseen. Ilmaisena säilyvät valtakunnan ja maailman uutiset, keskustelupalsta, blogit sekä tapahtumakalenteri Menokatu. Maksullisella puolella ovat tarjolla lehden omat paikalliset uutiset, näköislehti ja sähköinen verkkolehtiarkisto. Maksullinen verkkopalvelu Hämeen Sanomat Etu24 on tarkoitettu lisäpalveluksi painetun lehden kestotilaajille, mutta sen voi myös tilata erikseen.”

Paikalliset jääkiekkouutiset on kuitenkin jostain syystä jätetty ilmaispuolelle. Muutoksen seurauksena Amppareissa ei enää linkitetä Hämeen Sanomiin, vaan netin paikallisuutiset jäävät Ylen vastuulle.

Paperisen Hämeen Sanomien kestotilaajalle Etu24-verkkopalvelu maksaa 2 euroa kuussa. Pelkkä Etu24-tilaus ilman paperilehteä maksaa vuodeksi 126 euroa. Paperilehden kestotilaus 12 kuukauden laskutusjaksolla, ilman verkkopalvelua, maksaa 237 euroa vuodessa.

Olisin aika yllättynyt, jos Hämeen Sanomat nyt jostain syystä onnistuisi verkon maksullisuudessa muita paremmin. Toisaalta, eipä heillä paljoa hävittävääkään ole. Verkkolehden viikottainen kävijämäärä on pyörinyt 10 000 – 15 000 kävijän / selaimen paikkeilla, sivunlataukset 100 000 viikottaisen paikkeilla.

Kun STT:n uutiset, etusivu, blogit ja keskustelut keräävät kävijöitä vanhaan malliin, tuskin paikallisuutisten lähteminen aiheuttaa kovin suurta lovea kävijämäärään. Ja tässäpä se villakoiran ydin onkin: vaikka aiheuttaisi, ei se noilla kävijämäärillä paljoa haittaakaan. Ajatellaan että Hämeen Sanomat saa verkkosivuiltaan vaikkapa 5 – 10 euroa per 1000 sivunlatausta. Jos sivunlatausten määrä puolittuisi nykyisestä, vähentäisi se verkosta saatavia tuloja noin 250 – 500 euroa viikossa.

Tuollaisilla summilla taas ei mediatalon taloudessa taida olla paljoakaan merkitystä. Vuositasolla aiheutuisi noin 13 000 – 26 000 euron tulonmenetys. Tuon kuittaisi reilulla sadalla uudella kestotilauksella. Ja koska vähentymä ei varmasti ole noin paljoa, eivät tulotkaan vähene näin runsaasti. Ja todennäköisesti muutama (tai muutama kymmenen) tilaaja löytyy myös maksulliselle verkkopalvelulle, jolloin tuloja tulisi vuodessa ehkä muutama tonni lisää. (Myönnän, näissä luvuissa on aika karkeita yksinkertaistuksia.)

Pitemmälle katsottaessa paikallisuutisten maksullisuudessa on kuitenkin ainakin yksi ongelma: se rapauttaa hiljalleen suhdetta niihin lukijoihin, jotka eivät paperilehteä tilaa. Varsinkin nuoremmat lukijat hankkinevat uutisensa jatkossa kokonaan muualta, tai tyytyvät silmäilemään jutut vain verkkolehden etusivulta.

Lisäksi paikallisuutisten maksullisuus vähentää Hämeen Sanomien merkitystä netissä paikallisesti. Lehden uutiset Hämeenlinnasta ja naapurikunnista tulevat jatkossa entistä harvemmin vastaan silloin, kun ihmiset etsivät Googlella tietoa Hämeenlinnan paikallisista asioista.

Lopputulos: paikallisuutisten muuttaminen maksulliseksi ei vaikuta ainakaan nopeasti tai merkittävästi oikeastaan mihinkään. Alan ihmetellä, miksi vaivauduin kirjoittamaan tästä.

Hämeen Sanomien päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen kysyi muutoksen yhteydessä tiedotteessa, että miksi jaetaan tietoa ensin ilmaiseksi ja sitten jälkikäteen ihmetellään, miksei sama mene kaupaksi seuraavana päivänä maksullisessa lehdessä.

Aika monen verkkolehden tilanne on kuitenkin se, etteivät ihmiset vaivaudu lehden nettisivuille lukemaan uutisia, vaikka ne olisivat ilmaisia.

Lisäys illalla: Uudistuksesta näköjään käydään keskustelua lehden palstalla. Siellä päätoimittaja mainitsee, ettei verkkopalvelua voida verotuksellisista syistä tarjota kokonaan ilmaiseksi kestotilaajille. Kestotilaus kun on arvonlisäveroton, mutta verkkopalvelu ei sitä voi olla. Keskustelusta löytyi myös linkki Ylen uutiseen aiheesta, ja siellä haastateltu Sanomalehtien liiton johtaja Pasi Kivioja onkin tehnyt aika saman arvion mitä tein itse: Hämeen Sanomien kävijämäärillä ei paljoakaan haittaa, vaikka kävijämäärä maksullisuuden takia vähenisi.

Jännää päättyvältä viikolta

Cision listasi PR-blogit

“”PR:ään keskittyviä blogeja on Suomessa melko vähän. Tähän voi vaikuttaa myös PR-käsitteen määrittely: sen alla käsitellään Suomessa viestinnän lisäksi myös muun muassa mainontaa ja markkinointia”, toteaa sosiaalisen median palveluiden manageri Susanna Tirkkonen Cisionilta.”

Top 10 PR-blogit Suomessa marraskuussa 2010 (Lähde: Cision Finland)

  1. Tiedottaja http://www.tiedottaja.fi/
  2. Daily Diego http://www.dailydiego.fi/blog/
  3. Sounio http://lisasounio.typepad.com/blogi
  4. Buzzikuski http://buzzikuski.wordpress.com/
  5. blogi@markkinointia.fi http://blogi.markkinointia.fi/
  6. IFPR Blog http://www.ifpr.fi/
  7. Viestintälotta http://viestintalotta.wordpress.com/
  8. Ladywebbin blogi http://ladywebbi.fi/wordpress/
  9. Viestintätoimisto Suodatin http://viestintatoimistosuodatin.fi/blogi/
  10. &-blogi http://blogs.hillandknowlton.com/etblogi/

via cisionwire.fi

****

Kotimaa24 lopetti nimettömän blogikommentoinnin

“Nimetön blogikirjoitus voidaan julkaista erillisessä Anonyymi-blogissa, jonka kirjoittaja on ”nimetön kirjoittaja”. Aiheen henkilökohtaisuudesta ja arkaluonteisuudesta johtuen nimetön bloggaus on yksittäistapauksissa mahdollista. Sama nimettömyyden mahdollisuus koskee blogien ja uutisten kommentointia. Se on mahdollista erityisen painavista syistä.”

via kotimaa24.fi

Vaikein tähän mennessä näkemäni anonymiteettisysteemi. Vaatii melkoista saittiin sitoutumista ja luottamusta, jotta viitsii henkkoht. asiansa jonnekin ylläpidon kautta postittaa.

****

Too much information

“Joka puolelta tulvivan tiedon määrä on korvannut laadun”, sanoo Suomessa vieraileva Manchesterin yliopistossa digitaalisen median, viestinnän ja opetuksen yksikön johtaja Andrew Whitworth. Hän nimittää tiedon tulvaa informaatiolihavuudeksi tai -läskiydeksi.

Whitworh vertaa infoähkyä pikaruokaan ja ylensyömiseen. Ihminen mättää pikaruokaa suuhunsa enemmän kuin pystyy sulattamaan. Samoin voi käydä tiedon kanssa, jota vastaanotetaan kritiikittömästi.

Helppoja ratkaisuja informaatioähkyn torjumiseen ei ole. Yksi lähestymistapa on koulutus, jossa ihminen oppii arvioimaan itselleen tarpeellista tietoa ja tuottamaan sitä itse.

via hs.fi

****

Rumba.fi työskentelyttää nälkäpalkalla

“Pop Median julkaisemalle Rumba.fi-musiikkisivustolle etsittiin uusia avustajia. Kertokaa lisää, mitäs jutuista maksetaan?

Pop Median nettipäällikkö Heta Hyttinen kertoo sähköpostissa, että arkisin uutispätkistä saa neljä euroa, viikonloppuisin kuusi.
Vielä vuosi sitten Rumba.fi:n uutisista sai tietojeni mukaan jopa 30 euroa. Ei ihme, että iso osa vanhoista avustajista on lähtenyt.”

Tosin avustajia nettisivuille näyttää tälläkin taksalla hyvin saavan ja musiikkiuutisia riittää.

Olisi muuten jännä nähdä, pystyisikö joku isompi lehti ulkoistamaan koko toimituksensa ilman kustannuksia esim. pestaamalla medianomeja tai muita ilmaiseksi työskenteleviä opiskelijoita ja toimittajaksi hinkuavia ilmaisharjoittelijoiksi.

****
Sosiaalista journalismia – Jyrki Kasvin kolumni It-viikossa. “Sosiaalisessa mediassa vastuu on lukijalla. Kirjoittajien pitäisi hallita journalismin perusteet”

(Posterous-yhteistyö samalla testissä tämän merkinnän kautta)

(ei taida tämä yhteistyö jatkua, siellä lainaukset näyttivät paljon kätevämmiltä)

Paperilehden tekemisen sudenkuopat

Railroad tracks, Pasila, Helsinki Toimitan tällä viikolla tiedotusopin opiskelijoiden viikkolehteä Utainta. Olen aiemminkin kirjoittanut joitain lehtijuttuja, mutta tässä parin päivän aikana on ainakin saanut kunnolla tutustua niihin ongelmiin, mitä varsinkin paperisen lehden tekemisessä tulee vastaan.

Pahin hankaluus toimittajalle näyttää olevan se, etteivät jutun kannalta oleelliset ihmiset vastaa puhelimeen. Muistelen Tuomon joskus manailleen samaa asiaa. Vaikka on kirjoittanut pari sivullista kysymyksiä, eivät ne paljoa lämmitä kun niitä ei pääse edes esittämään. Tässä vaiheessa ei auta kuin vaihtaa lähestymistapa toiseen. Toki tässäkin on puolensa:  jutun valmistuttua ehkä huomaakin, että alkuperäinen näkökulma ei ollutkaan se paras.

Toinen vaikeus on se, että usein joutuu olevaan epämiellyttävän hankala ihminen. Kun paperinen lehti pitää tietyllä hetkellä saada valmiiksi, on haastattelujen tekemisen ja kuvien ottamisen aikataulut pakko sulloa jotenkin niin, että kaikki tulee tehtyä tiettyyn ajankohtaan mennessä. Kun itse on tottunut ajattelemaan asiat nettinäkökulmasta siten, että riittää kun juttu saadaan julki sopivana ajankohtana, nyt juttu pitäisi saada kasattua jo huomattavasti ennen varsinaista julkaisuaikaa eikä joustovaraa ole, varsinkaan tällaisessa vuoroviikoin tehtävässä julkaisussa.

Paperilehden ongelma on myös tilanpuute. Tosin tälläkin ongelmalla on puolensa: kun juttua on pakko lyhentää puoleen, keskittyy silloin usein olennaisempiin asioihin. Se on kuitenkin nettiin verrattuna ongelma, että olennaisuus määräytyy teknisen tilaseikan perusteella eikä asian olennaisuuden kautta. Netissä on epäilemättä suuri kiusaus työntää julki koko juttunsa, ettei vaivalla kirjoitettua tekstiä menisi hukkaan.

Sen olen oppinut, että aina kannattaisi varautua ongelmiin ja tehdä varasuunnitelmia jo ennakkoon. Kannattaa jakaa yhteystietojaan auliisti ja ottaa yhteyttä samasta aiheesta muihinkin kuin yhteen tahoon, varsinkin jos sellaisia tietää.

Tällaiset yksityiskohdat varmaan kuulostavat pitkään toimittajan töitä tehneestä itsestäänselvyyksiltä. Olen syksyn aikana yrittänyt oppia katsomaan itsestäänselvyyksiä uudella tavalla, lähinnä siksi, että monet omasta mielestäni tavalliset asiat ovat osoittautuneet muille uusiksi ja vieraiksi. Varsinkin nettiasiat.

Hesarin taloustoimittajan tahti: 12 juttua päivässä

Kaksikerroksisia makuuvaunuja HelsingissäKlikkailin maanantaina aamupäivällä selaimen välilehtiin auki muutaman HS:n uutisen, kuten usein tapana on. HS:n talousosaston jutuista useampi näytti olevan toimittaja Jarmo Aaltosen kirjoittamia, missä sinänsä ei ole mitään kummallista, Aaltonen kun Hesarin taloustoimittaja kirjoittaa lehteen sangen tiuhaan muutenkin.

Iltapäivällä klikkailin taas auki Hesarin uutisia, ja talousuutisissa oli silloinkin usein Aaltosen nimi. Mielenkiinnosta klikkailin auki kaikki maanantaina julkaistut HS.fi:n talousosaston jutut, ja niistä 12, eli lähes kaikki, oli Aaltosen kirjoittamia. Näiden lisäksi tiistaina HS:n taloussivuilla oli vielä kolme Aaltosen kirjoittamaa juttua, jotka tosin olivat käytännössä  samoja kuin eilen netissä olleet jutut.

Toimittaja ahkeroi maanantaina niin jalkapallon lapsityövoiman, VR:n makuuvaunutilauksen, ravintoloiden alv-alennuksen, Googlen ja Applen houkuttelevuuden työnantajina kuin Pekkarisen ja Wahlroosin ajatustenkin parissa. Myös pikavipit, kalastus, sähköinen kauppa, Keskuskauppakamarin verotusajatukset ja Millennium-palkinto ovat kelvanneet uutisiksi.

Vauhdista huolimatta jutut ovat ihan asiallisia ja kiinnostavia. Suuri osa perustunee tiedotteisiin, mutta niihin merkittävä osa uutisista perustuu muutenkin. Oikeastaan ainoa ero tavanomaiseen taitaa olla se, etteivät toimittajat yleensä laita nimeä tiedotteiden pohjalta muokattuihin uutisiin, vaikka nimen laittaminen jokaiseen uutiseen voisi olla lukijoiden kannalta ihan hyvä ajatus.

Jos päivässä julkaisee 12 juttua, ei niihin luonnollisesti ehdi käyttää kovin paljoa aikaa, minkä voi päätellä juttujen julkaisuajoistakin. Aina tämäkään ei ole mitenkään huono asia: aiheensa tunteva toimittaja osaa aika nopeasti päätellä tiedotteesta, onko se merkittävä ja millaista uutisarvoa sillä on.

Journalismin avoimuuden kannalta voisi toisaalta olla kiinnostavaa, jos jokaisesta jutusta näkyisi aika, jonka toimittaja on käyttänyt jutun tekemiseen tai käsittelyyn. Jutun lähteenkin voisi ilmoittaa lukijoille.

Huomioita Madonna-hypejournalismista

Päätän tämän taas turhan pitkäksi venähtäneen bloggaustauon kirjaamalla hieman huomioita viimeviikkoisesta Madonna-journalismista, jota riitti runsain mitoin. Madonnan keikasta muodostui vertaansa vaille jäänyt mediaspektaakkeli, kun jokainen kynnelle kyennyt media pyrki raportoimaan Madonnan joka liikkeestä. Kuten siitä, kuinka Madonna söi lounaaksi suomalaista ahventa, jota tämä ei varmaan olisi syönyt jos ei pitäisi kalasta (Ilta-Sanomat).

Tärkeää on myös tietää, että Madonna ostatti esiintymisshortsinsa suomalaisesta kaupasta, mistä Vartti kertoi innoissaan, ja Aamulehti jatkoi innoissaan kun shortsit valmistanut putiikki on tamperelainen.

Iltapäivälehdet olivat aivan omaa luokkaansa keikkahypetystä ja spektaakkelia pykätessään: molemmissa oli perjantaina noin kahdeksansivuinen lisäliite keikasta. Niissä riitti myös joitain pieniä virheitä: Iltalehti taisi väittää Jätkäsaaren houkuttelevan tulevaisuudessakin suuria artisteja keikkailemaan, vaikka tietääkseni aluetta ollaan piakkoin ryhtymässä rakentamaan eikä siellä siksi muita megatapahtumia nähtäisi. Netissä keikkaa mainostettiin ikimuistoiseksi ja unohtumattomaksi lukuisilla jutuilla. Iltalehti: Kiitos Madonna – tämä ei unohdu. Iltalehti raporteerasi muiden tavoin myös parhaista paikoista Madonnan kuulemiseksi ilman pilettiä.

Ilta-Sanomissa keikkaa ylistettiin myös otsikolla Madonnan konsertti oli ikimuistoinen. Jutussa on muuten hauskaa se, että yön jälkeen siitä on muutettu yhtä alussa ollutta kohtaa. Ensin kirjoitettiin: “- Aivan huikea show! En ole koskaan nähnyt vastaavaa, IS:n toimittaja Saku-Pekka Sundelin kommentoi hetkeä ennen keikan loppumista. Madonna oli hypännyt jopa lavalta alas yleisön sekaan. – Hän antoi kaikkensa!”

Aamulla IS:n uutisen sama kohta taas kuului: “- Aivan huikea show! En ole koskaan nähnyt vastaavaa, konserttiyleisöstä kommentoitiin hetkeä ennen keikan loppumista. Madonna oli hypännyt jopa lavalta alas yleisön sekaan. – Hän antoi kaikkensa!” Yön aikana IS:n oma toimittaja siis muuttui yleisöksi. Muita IS:n Madonna-uutisia: Keikan alusta raportoitiin kuinka Jätkäsaaressa on täysi hulina päällä ja myöhemmin Madonnan seilaavan merellä ennen keikkaansa. Keikan biisilistaa toisteltiin myös IS:ssä kuten monessa muussakin keikasta kirjoittaneessa mediassa.

Hesarillakin Madonna-raportointiin riitti toimittajia. Arvionsa oli minusta hyvä ja kuvaava: Madonna uurasti suomalaisyleisön edessä on minusta aika osuvasti sanottu, melkoista uurastamistahan esiintyminen Madonnalle on. Kämpin edustalla olleita faneja jaksettiin ihmetellä ja muutakin mainittavaa Madonnasta näyttää riittäneen nettiin ainakin 15 jutun verran. Hesarin ääni kuului kauas -juttua hieman ihmettelen, kun se perustuu vain keskustelupalstansa viesteihin, niihinhän voi kuka tahansa kirjoittaa nimimerkillä ihan mitä tahansa soopaa.

YLEn Madonna-raportointi ei jäänyt kilpailijoita huonommaksi: Ylellä kirjoitettiin arvio keikasta, tehtiin yleisjuttua keikan etenemisestä, haastateltiin Madonnan kanssa laulamaan päässyttä miestä ja koostettiin paljon kuvia yleisöstä. Etukäteen hehkutettiin kuinka Madonna panee Helsingin sekaisin. Tosin itse en kyllä tätä oikein huomannut, joskaan en keikkaa edeltävänä päivänä ihan ydinkeskustan alueella paljoa liikkunutkaan. YLEn hauska poikkeus muiden uutisoinnista näkyi, kun uutisoitiin Madonnan olevan myös yksi tärkeimmistä homoikoneista.

Aamulehtikin jaksoi käyttää työaikaa ja vaivaa Madonnasta kirjoittamiseen. Eräs kiinnostava artikkeli on tämä analyysi, jossa kerrotaan Madde-tädin leivän olevan maailmalla kovin pieninä palasina. Samalla pohditaan kuinka Madonna oli yksi ensimmäisistä, joka huomasi levymyynnin tuottojen siirtyvän enemmän keikkamyynnin puolelle. Silmiinpistäväksi sen tekevät hyvin samantapaiset havainnot, joita Talouselämä päivää aiemmin esitteli jutussaan. Tietysti tällaiset huomiot voi tietysti tehdä kuka tahansa asiaan perehtynyt, joten yhdenmukaisuus voi olla sattumaakin.

Kaikkiaan voisi sanoa, että Madonna-raportointi oli hauskaa ja viihdyttävää seurattavaa, mutta Madonna olisi luultavasti esiintynyt aivan yhtä viihdyttävästi vaikka hänestä olisi kirjoitettu muutama juttu vähemmän. Epäilen myös, ettei maakunnissa ole jaksettu innostua Madonna-meiningeistä ihan yhtä paljoa kuin Helsingissä.

Tämä merkintä ei muuten heijastele sitä, että olisin tympääntynyt Madonna-hypettämiseen, kävin itsekin tutustumassa keikkaan Lauttasaaren niemenkärjestä. Sinne äänikin kuului mukavasti, joskaan välispiikit eivät oikein hyvin erottuneet. Itse Madonnan näkeminen olisi vaatinut kaukoputkea, jollaisen moni olikin kaapeista mukaansa kaivellut. Vartti kirjoitti uutisenkin Lauttasaaren yleisöstä, ja jutun kuva on otettu aivan niiltä kulmilta missä itsekin seisoskelin ja loppukeikan istuin. Nyt keikan jälkeen olen innostunut kuuntelemaan Madonnan biisejäkin oikein urakalla.

Pitkitettyä onnettomuusuutisointia

Suurista onnettomuuksista uutisoidessa tullaan jossain vaiheessa yleensä tilanteeseen, jossa itse onnettomuustilanne on ohi, eikä varsinaista uutisoitavaa siitä enää juurikaan ole.

Nettiuutisoinnissa tämän kohdan havaitseminen näyttää olevan toisinaan kovin hankalaa. Mutta jotenkin luulen, että siinä vaiheessa kun aletaan raportoida Kangasalan kirkossa pidettyä muistotilaisuutta ja omaisten asemoitumista suhteessa kirkon istumapaikkajärjestykseen, kannattaisi ehkä jo katsoa päivän uutislistalta jotain muuta kirjoitettavaa.

Tai kun mennään samaiseen kirkkoon zoomailemaan kameralla surevia omaisia ja uutiskuvassa sumennellaan näiden kasvoja, kun ei todennäköisesti hienotunteisuuden nimissä haluttu vaivata ihmisiä kysymällä, haluavatko nämä naamansa iltapäivälehteen.

Uutiskilpailu näyttää olevan kovaa muutenkin, STT raportoi Kalevan sivuilla otsikolla “Suru laskeutui Malagaan”, miten kymmenet suomalaiset toimittajat ja kuvaajat juoksivat Malagan lentokentällä portilta toiselle päästäkseen näkemään surevia omaisia, joita jostain syystä ei huvittanut toimittajien kanssa keskustella.

Iltalehtikin raportoi oikein kuvan kera, miten ihmiset siirtyivät lentokoneesta terminaalin kautta linja-autoon. Luulisi, että toimittajien kannattaisi jo tulla pois sieltä Malagasta, jos ei muuta uutisoitavaa ole kuin toimittajien juokseminen lentoaseman porteilla ja matkustajien siirtyminen lentokoneesta bussiin.

Jos välttämättä on päästävä raportoimaan matkustajien kävelemisestä lentoasemalla, voisi sen tehdä Helsinki-Vantaallakin. Siellähän voisi samalla vaikka haastatella jotakuta, jonka kaveri on joskus käynyt lomalla Malagassa.

Iltalehti ja ihmeellinen ironia

Tanja Saarela kirjoitti kuluneella viikolla blogissaan Luis Vuittonin saapumisesta Helsinkiin ihmetellen samalla, eivätkö kotimaiset merkkituotteita myyvät liikkeet riitä. Saarelaa mietityttää myös, mahtavatko Helsinkiin rantautuneet kerjäläiset olla todellakin sellaista suurkaupunkimaista kehitystä, jota Helsinki kaipaisi. Oikeastaan Tanja Saarelan voisi kuvitellakin olevan iloinen Luis Vuittonin saapumisesta Helsinkiin, mutta kirjoituksen sävy on selvästi ironinen.

Iltalehden toimittajalle tällaisen ironisen kirjoituksen ymmärtäminen näyttää olleen kovin vaikeaa. Iltalehti revittelee jutulla, jossa kauhistellaan miten Tanja Saarela ihastelee rahan näkymistä ja riemuitsee uudesta ökyliikkeestä. Lehden mielestä Saarela pitää kotimaisten laatumerkkien liikkeitä köyhien impivaaralaisputiikkeina, vaikka Saarela kirjoituksessaan paremminkin puolustaa näissä myytäviä, laadukkaita tuotteita.

Iltalehden jutun jälkeen Saarela vielä täsmentää uudessa blogimerkinnässä aiemman kirjoituksensa olleen ironinen. Jostain kumman syystä Iltalehti ei ole nähnyt tarpeelliseksi uutisoida Saarelan uudempaa blogimerkintää millään tavalla.

Mietityttää, kuinkahan luotettavia Iltalehden monimutkaisemmista, yhteiskunnallisista aiheista kirjoittamat uutiset mahtavat olla, jos lehden toimittajat eivät edes tämän vertaa ymmärrä lukemaansa. Aiheesta enemmän Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille -blogissa.

Iltalehti on viime kuukausina tullut tunnetuksi myös useista uutisten kopioinneista muilta nettisivuilta ilman mainintaa uutisen lähteestä. Vuodenvaihteessa Iltalehti kertoi verkkosivuillaan Suomeen saapuvista venäläismatkailijoita jutulla, jonka oheen oli liitetty ryssät-nimeä ja nettiosoitetta käyttänyt kuva venäläisturisteista (eli ryssat.jpg).

Nähtävästi tällainen nettistrategia kannattaa, Iltalehti kun oli yli miljoonalla kävijällään viime viikolla suosituin TNSMetrix-mittauksessa mukana oleva sivusto. Ehkä Iltalehti haluaakin tarkoituksellisesti kohahduttaa tällaisilla älyttömyyksillä, saadaanhan näillä varmasti houkuteltua lisää kävijöitä esimerkiksi Iltalehden touhua ihmettelevistä blogeista.

Nelonen haluaa katsojat tekemään uutisia

Nelonen lanseerasi loppuviikosta uuden Elämäsi uutiset -palvelun, jolla kanava tarjoaa katsojille mahdollisuuden lähettää Neloselle uutisjuttuja videomuotoisena. Kiinnostavimmat katsojien tekemät uutisjutut Nelonen lupaa lähettää uutislähetyksessään tv:n puolella, ja vähemmän kiinnostavatkin videot aiotaan julkaista netissä.

Uutisvideoita voi jo nykyisellään lähettää useampiin medioihin, mutta Nelonen toivoo ilmeisesti saavansa valmiiksi toimitettuja juttuja, jotka voisi ajaa ulos uutislähetyksessä ja verkossa sellaisenaan.

Nelosen idea on ihan kiinnostava ja tarjoaa tietysti innokkaille kansalaisjournalisteille valtakunnallista, kohtalaisen laajaa näkyvyyttä. Muuta palkkiota uutisvideoiden tekijöille ei nähtävästi aiotakaan tarjota. Hieman epäilyttää, kuinka monella innokkaalla kansalaisjournalistilla on käytössään sellaiset videointivehkeet ja editointiohjelmat, joilla uutisvideoiden saaminen lähetyskelpoiseen muotoon onnistuu. Kännykän videokameralla tuskin saa ihan tv-tasoista videota kuvatuksi.

Taloussanomat otti kymmenen vuoden aikana kertyneet uutisensa hyötykäyttöön ja laittoi kaikki ilmaiseksi saataville nettiin, kerrotaan Ylläpidon blogissa. Aivan ensimmäisenä Taloussanomat ei ole arkistojaan avannut, Turun Sanomista on jo pitemmän aikaa voinut hakea verkkolehdessä vuoden 1997 jälkeen julkaistuja uutisia. Pikaisella testauksella Turun Sanomien arkisto osoittautui juttujen määrässä kattavammaksi, tammikuulta 2006 tehty haku tuotti Turun Sanomista yli 3000 uutista, kun Taloussanomissa samalta ajalta löytyi alle 500 uutista.

Ilmainen, kattava uutisarkisto ei kuitenkaan näytä tuoneen Turun Sanomien verkkosivuille erityisen suuria kävijämääriä kilpailijoihin verrattuna, vaan viikottain lehden sivuja selailee vajaat satatuhatta kävijää. Samalla vaikkapa Aamulehti kerää ilman arkistojakin hieman suurempia kävijämääriä.

Miten media selvisi joukkosurmasta?

Huomioita Jokela-uutisoinnin etenemisestä tapahtumapäivänä ja siitä, kuinka itse seurasin tapahtumien kehittymistä.

Huomasin keskiviikkona ennen yhtä ensimmäisen YLEn otsikon ampumisesta Jokelassa kustomoidulta Googlen etusivulta, joka on töissäkin taustalla auki melkein koko ajan. Oli kuitenkin kiireisiä töitä ja ajattelin, että taas joku on vienyt aseen kouluun ja vain laukaissut sen siellä vahingossa, sellaistahan muistaakseni vasta tapahtui jossain muualla.

Puolisen tuntia myöhemmin klikkasin uutisen auki, enkä sen jälkeen saanutkaan enää mitään töitä tehdyksi. Ennen kahta kaikki mediat kertoivat varmasti vasta yhdestä kuolleesta ja kymmenestä loukkaantuneesta. Ennen kolmea kuolleiden määrä oli epäselvä, arvioita oli yhdestä kolmeen. Pian Iltalehti kertoi seitsemän saanen surmansa, mutta epämääräisesti poliisilähteiden mukaan eikä tietoa saatu varmistettua.

Neljän jälkeen Reutersin Suomen-toimitus uutisoi maailmalle seitsemän henkilön kuolleen, olivat haastatelleet sairaalan johtajalääkäriä. Lähdin kävelemään kotiin. Vasta puolisen tuntia myöhemmin myös HS, Yle, STT ja iltapäivälehdet osasivat kertoa saman. Tuntui kovin omituiselta, että Reutersin pienehkö Suomen-toimitus selvittää ja uutisoi tärkeimmän asian ensimmäisenä, kun HS:lla ja STT:llä on yli sata ja YLEllä useampi sata toimittajaa. Toisaalta Reuters uutisoi vastaavia tapahtumia koko ajan ympäri maailmaa, ehkä heillä on siksi täälläkin parempi ammattitaito ja rutiini hoitaa tällaiset asiat kuin kotimaisilla medioilla. Samaan läsnäoloon ja kattavuuteen heillä ei tietysti päästä.

Molemmat iltapäivälehdet poistivat samana päivänä mainokset verkkosivuiltaan. IS:stä ne lähtivät jo varhain iltapäivällä, Iltalehdestä vasta myöhemmin alkuillasta. IL:n sivut pätkivät iltapäivällä pahasti. Vartti.fi kaatui kokonaan jo ennen kolmea ja oli poissa käytöstä loppupäivän. Tuusulalaisella Keski-Uusimaa-sanomalehdellä olisi ollut tapahtuman uutisoinnissa selvä etulyöntiasema, mutta lehden verkkosivuilla Jokelasta ei kerrottu mitään sellaista, mitä ei olisi lukenut muuallakin. Muutenkin heillä verkkouutisointi oli melko vähäistä. HS mainosti koko ajan rahasto-osuuksia ja EQ-pankkia kuolleiden nuorten ohessa, kuten myös maakuntalehdet pitivät kiinni mainoksistaan.

Hesari ja ainakin myös Keskisuomalainen kopioivat sivuilleen Youtubesta poistetut, ampumistapausta ennakoineet videopätkät. Reutersin uutinen Jokelasta oli päivän luetuin uutinen mm. Uudessa-Seelannissa. Myös monissa muissa maissa uutinen nousi luetuimpien joukkoon, osin luultavasti Youtube-kytkentänsä ansiosta. Suomessa Jokelan tapaus lisäsi merkittävästi kävijöitä ja sivunlatauksia iltapäivälehtien, YLEn ja HS:n sivulla. Aika moni muukin lienee töidensä sijaan keskittynyt keskiviikkona selaamaan eri medioiden sivuja.