Journalistin ohjeet taipuvat huonosti keskustelupalstoille

HPIM13920. Soolenii Helsinkii Julkisen sanan neuvosto teki tänään mielenkiintoisia linjauksia lehtien verkkokeskustelujen moderoinnista. JSN antoi Hesarille kaksi langettavaa päätöstä asiattomista viesteistä, jotka olivat päässeet ennakkomoderoinnin läpi julki keskustelupalstalle. Viestit poistettiin nopeasti. Iltalehdelle langettava päätös tuli Haitin maanjäristystä käsitelleestä viestiketjusta, josta ei asiattomuuksia puuttunut.

JSN ei aiemmin ole tavannut paljoakaan puuttua lehtien keskustelupalstojen sisältöön. Niiden asema journalistisena aineistona on hankala: JSN katsoo ainakin selkeästi toimituksellisen aineiston yhteydessä olevien, ennakkomoderoitujen keskustelujen kuuluvan valvontansa piiriin. Lehtien sivuilla olevat blogit kommentteineen ja villit keskustelut ovat vaivalloisempia.

Kuuntelin aiemmin syksyllä kun Uuden Suomen Markku Huusko piti luentoa verkkolehdestä. Muistelen hänen maininneen, että Uuden Suomen blogeista JSN:n valvontaan kuuluvat ne, jotka toimitus nostaa joko verkkolehden puolelle tai puheenvuoro-palstan yläreunan poimintoihin. Muissa ei JSN:llä ole päätösvaltaa.

Tuohon asti tilannetta voisi pitää selvänä, mutta entä esimerkiksi toimituksellisella puolella olevan Jari Tervon blogi-kolumnin kommentit? Tervon “blogimerkinnät” ovat samoja kuin Yle Radio 1:ssä lähetetyt kolumnit, joten Tervon puheenvuorot ilmestynevät blogimerkinnöiksi ilman, että tämän tarvitsee edes US:n osoitetta selaimeensa kirjoittaa. Epäilen myös, että Jarilla on muutakin tekemistä kuin lukea esimerkiksi homoiltaa käsitelleeseen kolumniinsa tulleet 1912 kommenttia, journalistin ohjeet mielessään.

Arvelen JSN:n halunneen näpäyttää Iltalehteä siitä, ettei asiattomia viestejä ole poistettu edes sen jälkeen, kun JSN on ottanut lehteen yhteyttä kantelun takia. Viestiketjukin löytyy edelleen IL:n sivuilta. Iltalehti pääsee tällä hetkellä keskustelujensa kanssa muita lehtiä helpommalla: keskusteluketjuja linkitetään uutisiin ja ne keräävät sivuille kävijöitä, mutta lehti säästää kuluja kun se ei moderoi viestejä ennalta.

Kun yksi moderaattori lukee noin 180-250 viestiä tunnissa, vaatisi Iltalehden lähes 10 000 päivittäisen viestin moderointi ainakin 40-70 tunnin työpanoksen päivässä. Toisaalta luultavasti ennakkomoderointi jo itsessään karsisi varsin paljon asiattomia viestejä. Tai siirtäisi ne Suomi24:ään. Onko se sitten toisaalta jotenkin parempi vaihtoehto?

JSN:n perustelee Iltalehden keskustelujen kuulumista sen päätösvaltaan mm. sillä, että keskusteluihin on linkki verkkolehden ylävalikosta ja ne ovat toimituksen aloittamia. Toisaalta voi olla myös, että viestiketjuun on taannoin linkitetty etusivulta tai uutisista.

Tällä tulkinnalla vaikeuksia voisi silti odottaa muillekin palveluille, joita lehdet ovat haalineet osaksi sivustojaan kävijämäärien kasvattamiseksi. Esimerkiksi HS:n ylävalikon alta löytyy niin sanakirjaa keskusteluineen kuin opiskelupalveluakin, joista jälkimmäisen alla kuka tahansa voi aloittaa oman blogin. Minne tällaisissa aineistoissa vedetään raja journalistisesta sisällöstä JSN:n mielestä? Lukijat nyt oletettavasti kaikki ymmärtävät, ettei opiskelijan pitämä blogi kommentteineen voi olla osa HS:n journalistista aineistoa.

Henkilökohtaisesti päätökset ovat kiinnostavia, koska moderoin Aamulehden uutisten perässä olevia keskusteluja muutaman tunnin viikossa. Vaikka miten karsin asiattomat viestit, on asialliseenkaan keskusteluun aika vaikea sellaisenaan soveltaa journalistin ohjeita. Ei moderaattori voi esimerkiksi tarkistaa viestien faktojen oikeellisuutta, eikä sitä tietääkseni yleensä tarkisteta paperisten lehtien mielipidepalstoillakaan.

Ei ole mitenkään järkevää tai tarkoituksenmukaista ajatella, että uutisten kommentoijien pitäisi lukea journalisteille tarkoitetut ohjeet tai noudattaa niitä. Järkevämpää olisi, jos JSN laatisi lehdille yhtenäiset ohjeet esimerkiksi ennakkomoderoituja keskusteluja varten.

Kannattaa lukea myös Kari Haakanan ja Aamulehden Seppo Rothin blogimerkinnät aiheesta.

Paperilehden tekemisen sudenkuopat

Railroad tracks, Pasila, Helsinki Toimitan tällä viikolla tiedotusopin opiskelijoiden viikkolehteä Utainta. Olen aiemminkin kirjoittanut joitain lehtijuttuja, mutta tässä parin päivän aikana on ainakin saanut kunnolla tutustua niihin ongelmiin, mitä varsinkin paperisen lehden tekemisessä tulee vastaan.

Pahin hankaluus toimittajalle näyttää olevan se, etteivät jutun kannalta oleelliset ihmiset vastaa puhelimeen. Muistelen Tuomon joskus manailleen samaa asiaa. Vaikka on kirjoittanut pari sivullista kysymyksiä, eivät ne paljoa lämmitä kun niitä ei pääse edes esittämään. Tässä vaiheessa ei auta kuin vaihtaa lähestymistapa toiseen. Toki tässäkin on puolensa:  jutun valmistuttua ehkä huomaakin, että alkuperäinen näkökulma ei ollutkaan se paras.

Toinen vaikeus on se, että usein joutuu olevaan epämiellyttävän hankala ihminen. Kun paperinen lehti pitää tietyllä hetkellä saada valmiiksi, on haastattelujen tekemisen ja kuvien ottamisen aikataulut pakko sulloa jotenkin niin, että kaikki tulee tehtyä tiettyyn ajankohtaan mennessä. Kun itse on tottunut ajattelemaan asiat nettinäkökulmasta siten, että riittää kun juttu saadaan julki sopivana ajankohtana, nyt juttu pitäisi saada kasattua jo huomattavasti ennen varsinaista julkaisuaikaa eikä joustovaraa ole, varsinkaan tällaisessa vuoroviikoin tehtävässä julkaisussa.

Paperilehden ongelma on myös tilanpuute. Tosin tälläkin ongelmalla on puolensa: kun juttua on pakko lyhentää puoleen, keskittyy silloin usein olennaisempiin asioihin. Se on kuitenkin nettiin verrattuna ongelma, että olennaisuus määräytyy teknisen tilaseikan perusteella eikä asian olennaisuuden kautta. Netissä on epäilemättä suuri kiusaus työntää julki koko juttunsa, ettei vaivalla kirjoitettua tekstiä menisi hukkaan.

Sen olen oppinut, että aina kannattaisi varautua ongelmiin ja tehdä varasuunnitelmia jo ennakkoon. Kannattaa jakaa yhteystietojaan auliisti ja ottaa yhteyttä samasta aiheesta muihinkin kuin yhteen tahoon, varsinkin jos sellaisia tietää.

Tällaiset yksityiskohdat varmaan kuulostavat pitkään toimittajan töitä tehneestä itsestäänselvyyksiltä. Olen syksyn aikana yrittänyt oppia katsomaan itsestäänselvyyksiä uudella tavalla, lähinnä siksi, että monet omasta mielestäni tavalliset asiat ovat osoittautuneet muille uusiksi ja vieraiksi. Varsinkin nettiasiat.