Paluuliikenne seisoo viitostiellä

Paluuliikenne seisoo viitostiellä, originally uploaded by viima.

Pääsiäisen paluuliikenne on ruuhkautunut pahoin valtatiellä 5. Liikenne etelän suuntaan seisoo paikoitellen tai kulkee kävelyvauhdilla ainakin Kuortin ympäristössä.

Olen usein pilkannut maakuntalehti Länsi-Savon kampanjointia viitostien parantamisen puolesta. Ajattelin, että maakuntalehdellä olisi jotain muutakin tekemistä kuin päivitellä vuosikausia tienpvaltatietä, jossa mielestäni on ruuhkaa ehkä noin kahdesti vuodessa, juhannuksen alla ja silloin, kun joku ajaa kesäviikonloppuna kolarin.

Mutta, nyt kyllä täytyy tunnustaa pilkan osuneen siihen omaan nilkkaan. Kuopion Liikenteen erikoispikavuoro Varkaudesta Mikkelin kautta Helsinkiin seisoi paikallaan, siis todella liikkumatta metriäkään, viitostien jonossa jossain Vihantasalmen ja Kuortin välillä viitisen minuuttia useampaankin otteeseen. Kävelyvauhdilla köröteltiin yli puoli tuntia ja Mikkelistä bussi lähti jo valmiiksi puoli tuntia myöhässä. Kuortin pysäkillä aikataulusta oli jääty tasan tunti. Tällä menolla Helsingissä ollaan iltayhdeksän sijaan puolenyön jälkeen.

Mutta mitä näille ruuhkillekin nyt pitäisi tehdä? Harvoin ne ruuhkat ovat lopullisesti niitä lisäkaistoja rakentamallakaan hävinneet. Entistä useampi lomamatkailija voisi tietysti matkustaa junalla, mutta kun niissäkin on tällaisina pyhän ruuhka-aikoina nykyisin niin julmetun täyttä, ettei matkustaminen ole kovin mukavaa. Siksi minäkin kuljen tällä kertaa bussilla, esimerkiksi tapaninpäivän illalla Mikkelistä Helsinkiin matkustava olisi saanut seistä parin tunnin matkan junan eteisessä, kaikki istumapaikat kun oli myyty loppuun. Ja tänään Mikkelistä Helsinkiin iltapäivällä lähteneet junat olivat myöhässä parikymmentä minuuttia nekin.

Kuortin jälkeen pikavuoro lähti valtatieltä pikkutielle, missä matka onkin taittunut sujuvasti. Pikavuoro posottaa parhaillaan viitostien vierellä menevää pikkutietä ohi valtatiellä köröttelevästä jonosta, mikä herättää hieman hilpeyttä matkustamossa.

Tämä, toivottavasti perille tuleva päivitys on toteutettu taas kännykäitse.

Iltapäivälehtiä pannaan menemään halvalla

Voi reppanoita iltapäivälehtiä

Molempia iltapäivälehtiä kaupattiin taas tänään alehintaan. Hassu sattuma muuten, että kilpailijat ovat osanneet hinnoitella tuotteensa samanhintaiseksi samana päivänä.

Useammassa blogissa ja keskustelussa on arveltu alehinnoittelun johtuvan menekin huononemisesta: iltapäivälehdet eivät tahdo enää käydä kaupaksi, kun jutut luetaan netistä. Levikintarkastuksen lukijatilastot tukevat väitettä, Ilta-Sanomien paperilehteä luki vuonna 2006 päivittäin 905 000 lukijaa, vuonna 2007 päivittäisiä lukijoita oli enää 767 000. Lehden lukijoista noin 15 % lähti vuoden kuluessa menemään. Jos lukijat kaikkoavat jatkossa yhtä ripeästi, painuu Ilta-Sanomien lukijamäärä jo alle kymmenessä vuodessa nollan alapuolelle. Tämän kehityksen keskellä varmaan kannattaakin panostaa nettisivuihin kohtuullisen reippaasti.

Iltalehti sen sijaan sinnittelee vielä vuosikymmeniä markettien lehtitelineissä. Vuonna 2006 Iltalehti keräsi 694 000 päivittäistä lukijaa, kun vuonna 2007 lukijoita oli edelleen 675 000 päivässä. Pintaliitooblogissa vaihtoehtoinen näkemys kuvaan iltapäivälehtien lööpeistä.

Muita asioita: Sun äitis jakoi vasta suuren Sun äitis Kansalaisjournalisti -pokaalin, myös tälle blogille mistä olen tietysti kovin kiitollinen.

HS:n aloittama keskustelu blogien viihteellisyydestä ja määrästä jatkui Uutispöytälaatikossa, missä Esa Mäkinen puolustaa juttuaan. Yksimielisyyttä suomalaisten blogien määrästä ei kommenteissakaan saavutettu, enkä minäkään niitä aio iltapuhteekseni käydä niitä laskemaan. Jonkinlaista tuntumaa määrään voi kuitenkin saada Vuodatuksesta: sivulla on 44 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Tietääkseni ainoa tarkoitus rekisteröitymisellä Vuodatukseen on blogin kirjoittaminen. Kaikki eivät varmastikaan ole omaa blogiaan avanneet, mutta jos edes puoletkin on, se tarkoittaa jo 22 000 blogia. Blogilistalle Vuodatuksesta on ilmoitettu vain 4274 blogia.

Voi viihde

Hesari halusi ilmeisesti testata blogijutullaan, onnistuuko se vielä aiheuttamaan myrskyn vesilasissa, vaikka paperilehden lukijamääräkin tippui alle miljoonan. Onnistui, hyvin vieläpä. Kari Haakana linkittää jo suurimpaan osaan asiaa käsitelleistä blogimerkinnöistä.

Minusta Hesarin jutussa ei ole mitään kauheaa: tottahan se on, että suurin osa blogeista voidaan luokitella viihteeksi, varmaan tämäkin. Ihan samoinhan sanomalehdissäkin viihteelliset asiat saavat runsaasti palstatilaa (sarjakuvat, urheilu, mainokset, hassut uutiset, tekstiviestit, Paris Hilton jne.) ja ovat usein myös varsin luettuja aiheita. Hesarin tarve kertoa vienosti lukijoilleen, miten blogit ovat pelkkää hömppää tuo mieleen vähän sellaisen sääliä kaipaavan koiranpennun katseen: Tilatkaa nyt tätä meidän tekemää paperiläpyskää että pysytte kärryillä tärkeistä maailman asioista. Kuten Ilkka Kanervan tekstiviestikohusta, luksushäistä Lapissa ja toimittajan huomiosta Sturenkadulle pysähtyneestä autojonosta.

Tosin onnistuu Hesari hieman ärsyttämään tehdessään yleistystä blogeista mininaalisen kokoisella otannalla. Hesarissa on vaivauduttu vertailemaan 50 Blogilistan suosituinta blogia, eikä muiden olemassaoloa tunnuta huomaavan mitenkään. Blogien määräkin on arvioitu laiskasti vain Blogilistan perusteella yli 14 000 kappaleeksi, vaikka suurta osaa blogeista ei itse listalta edes löydy.

Blogien kävijätilastointikin on lehden mukaan alkeellista. Ilmeisesti hyvin toimiva asia muuttuu silloin alkeelliseksi, kun Hesarin toimittajalla ei ole pääsyä siihen. Melko suuri määrä bloggaajia käyttää kävijätilastointiin Google Analyticsia, joka antaa kävijämääristä varsin tarkkoja lukemia. Tätä “alkeellista” tilastointisysteemiä käyttävät muuten myös mm. Digitoday, Iltalehti ja Taloussanomat. Alkeellista ja laiskaa on kävijämäärien arvioiminen vain Blogilistalla mainituista lukemista, eihän niissä näy kuin Blogilistaa käyttävät kävijät. Tällainen köykäinen jutuntekotapa sopisi paremmin johonkin ilmaisjakeluun.

Joku voisi aiheellisesti tässä kohtaa kysyä, että kalahtiko HS:n arvio kansalaisjournalismin puutteesta kuitenkin omaan nilkkaan, kun mainitsen blogin infosivulla pyrkiväni toisinaan harrastamaan kansalaisjournalismia. No ei. Elämän realiteetit on myönnettävä: en minä ainakaan jaksa töistä tultuani aloittaa enää toista, palkatonta työpäivää kirjoittamalla edes vähänkään journalismia muistuttavaa blogimerkintää yleensä yhtään mistään. Ja ymmärrän oikein hyvin, ettei varmaan jaksa kovin moni muukaan ellei aihe ole henkilökohtaisesti koskettava.

Jos taas kirjoittaa jostain itselleen tärkeästä aiheesta, on kirjoittamisella yleensä jokin muu päämäärä kuin puolueettoman tiedon tuottaminen. Esimerkiksi tästä käy äskettäinen nettisensuuriasia: yksittäiset bloggaajat ja nettikeskustelijat kyllä nostivat tietoisuuteen pääosan ongelmasta, mutta taustalla oli kuitenkin yleensä henkilökohtainen halu kampanjoida sananvapauden puolesta. Tämäkin on ihan hyvä asia, mutta ei se kuitenkaan ole puolueetonta kansalaisjournalismia, vaan paremminkin kampanja- tai mielipidekirjoittamista.

Tuskin kansalaisjournalismia kaipaavien kannattaa kuitenkaan vaipua epätoivoon: blogeja tulee jatkuvasti lisää ja ne valtaavat hiljalleen uusia aihepiirejä. Muotiblogien kasvu on tästä mainio esimerkki, sama ilmiö voi toistua jollain toisellakin aihepiirillä. Ehkä meillä vuoden kuluttua on uusi, aktiivinen bloggaajayhteisö, jossa ruoditaan vaikka politiikkaa tai jotain muuta vakavampaa aihetta.

Jyrki, Jyrki!

Päivitys 23:50. Mielenosoitus on uutisoitu varsin näyttävästi, eikä itselläni ole enää aiheesta juurikaan uutta sanottavaa. Lisäsin vielä erillisen kuvasivun tapahtumasta. Harmi, etten ehtinyt kuunnella enempää puheita, olisin halunnut nähdä, olisinko saanut asiallisesti raportoitua tämän Veltto Virtasen puheenvuoron. Tuhat sanaa -blogissa on linkkejä paikan päällä kuvattuihin ja lähetettyihin videoihin.

Samalla tuli testattua suoraa raportointia tapahtumapaikalta kännykän välityksellä, en muistaakseni ole aiemmin tällaista tapahtumapaikalta bloggaamista harrastanutkaan. Nopeudessa tuli voitettua isommat mediat, mutta suora videokuva paikan päältä ehtii tietysti ensimmäisenä kaikkien nähtäville. Mutta hyvin tämä onnistui ainakin teknisesti, tätä voisi kokeilla joskus toistekin. Välineistöksi riitti Nokian N73-kännykkä ja Flickr, johon olin etukäteen määritellyt kuvien lähettämisen suorana tähän blogiin sähköpostiviestillä. Oikeastaan ainoaksi ongelmaksi muodostui kirjoittaminen, kännykän pitempiaikainen näpyttely kylmässä talvi-ilmassa ei ole kovin mukavaa.

*******

Jyrki, Jyrki!, originally uploaded by viima.

Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi nostatti raikuvat huudot ja aplodit saatuaan puheenvuoron. Kasvi kysyi, mistä esimerkiksi poliisi tietää, millaista keskustelua nettisensuurista on Hollannissa käyty, ja hämmästeli, miten rumasti korkeillakin tahoilla on sensuurin vastustajista puhuttu ja yritetty lyödä lapsipornoleimaa näiden otsaan.

Ennen puheiden alkua mielenosoittajat ihmettelivät iskulauseellaan, miksei isompi media ole piitannut sensuurikeskustelusta. Nyt paikalla oli sankoin joukoin niin perinteistä mediaa, tv- kuin lehtikuvaajiakin, ja mielenosoitus lienee myös yksi näkyvimmin kansalaismediaraportoiduista tapahtumista viime aikoina. Poistuin itse paikalta kesken Kasvin puheen, ruokatunti ei pitempään viipymiseen riitä. Ja toisaalta tämä mielenosoitus raportoitanee erittäin kattavasti muutenkin.

Lisäys klo 13.55, digikameralla otetut kuvat: Jyrki Kasvi aloittamassa puhettaan. Isompi kuva.
IMG1511. Sensuurimielenosoitus

Mielenosoittajia. Isompi kuva.
IMG1507. Mielenosoittajia

Yahoo Microsoftille – Del.icio.us ja Flickr kanssa?

I don't want msn flickr
Kuva: alvarezperea

Helmikuun suuri uutinen oli Microsoftin ostotarjous Yahoosta. Seurasin tätä kiinnostuneena, ja hieman huolestuneena myös: haluanko luovuttaa Microsoftin palvelimille 1460 digikuvaani (Flickr) ja yli 600 linkkiäni? Yahoo kun omistaa myös Del.icio.us -linkkipalvelun

Kuvien pysyväisarkistointiin tarkoitettu palvelu firmalle, joka vielä muutama vuosi sitten poisti esimerkiksi Hotmailista aivan kaikki sähköpostit, jos sinne ei muutamaan viikkoon kirjautunut? Ei ei, ei hyvä. Flickrin perinteisesti ärhäkkäät käyttäjät aloittivatkin heti vastarinnan ja käskivät Microsoftia pitämään näppinsä kaukana Flickristä.

Yahoo torjuikin kaupan toistaiseksi, joskin se johtui tiettävästi tarjouksen alhaisesta hinnasta eikä esimerkiksi Flickr-käyttäjien kiukustumisesta.

Yahoon ja Microsoftin kauppa yhdisti kummallisesti asioita toisiinsa. Kun itse mietin digikuvieni kohtaloa tulevaisuudessa, amerikkalaiset sijoittajat pohtivat samaan aikaan omistustensa arvoja. Yli 70 miljardin dollarin sijoituksia hoitava Jane Snorek kommentoi Bloombergille pitävänsä Microsoftin Yahoo-ostosta typeränä ja sanoi, että hän ei ole tyytyväinen.

Jättisijoittaja ilmaisi tyytymättömytensä laittamalla Microsoftin osakkeita myyntiin sen verran reippaasti, että kurssi lähti useamman prosentin laskuun. Samalla junakuvieni päätyminen Bill Gatesin palvelimille muuttui hivenen epätodennäköisemmäksi. Kiitos vain teille sijoittajille, vaikka tämä ei ehkä toimintanne perimmäinen motiivi ollutkaan.